Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

lauantai 4. tammikuuta 2014

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Heissan!

Tänään on tullut mietittyä paljon mennyttä vuotta, miten suuria muutoksia onkaan elämässä tapahtunut vain yhden vuoden aikana. On ollut niin hyviä, kuin hieman huonompiakin hetkiä, mutta kaikenkaikkiaan voin sanoa, että aivan mielettömän ihana oli vuosi 2013!!

Vuosi sitten tammikuussa olin vielä aivan ulalla siitä, mitä alkaisin tekemään pitkän sairasloman jälkeen. Päässä vilisi ideoita, mutta mikään ei oikein tuntunut innostavan. Kunnes uskallauduin oikeasti alkaa miettimään omaa yritystä, olisiko siihen mahdollisuus ja mitä se toisi mukanaan. Lopulta unelma vei minut vauhdilla eteenpäin ja ennen kuin ehdin kunnolla miettiäkään, olin löytänyt aivan huippupaikan yritykselleni, lainapaperit laitettu vetämään ja Riviera Maisonin myyntioikeus oli taskussa :) :) Siitä se sitten lähti.




Kuten olen jo aiemmin maininnut, olen yrittäjäperheestä, joten sinällään itse yrittäminen ei minua pelottanut. Tottakai mielessä hieman pyöri, että miten hyvin löydän asiakkaita, oikeanlaisia tuotteita ja raha-asioiden hoitamisessa oli kyllä oma opettelunsa, en edes osannut kuvitella, millainen määrä erilaisia maksuja yrittäjällä on hoidettavana! Kyllä se vaan niin on, että Suomessa ei yrittäjän elämästä todellakaan ole tehty helppoa.

Nyt on kulunut 7kk avajaisista ja olen todella onnellinen, että Sisustusliike Dreams on kasvattanut koko ajan asiakaskuntaansa, uusia asiakkaita saapuu päivittäin ja on ollut ihana saada nähdä, että Kouvolassa kaivattiinkin juuri Dreamsin tyylistä liikettä! Mutta, kuten sanotaan, hyvät juorut kulkevat hitaasti, huonot kulovalkean tavoin. Toivon uudelle vuodelle paljon lisää tunnettavuutta Kouvolan seudulla ja positiivista puskaradion suhinaa :)




Eihän tämä yrittäjän elämä aina ole niin ruusuilla tanssimista, kuin se ulospäin saattaa näyttää, kyllä olen osani saanut minäkin kokea, pahoista puheista, rahahuolista, jne.. Moni, ehkä vain kateellinen, ihminen on kysynyt, "noh?? jokos sitä ollaan rikastuttu??" Heh, jokainen, joka ymmärtää yrittäjyydestä yhtään mitään, tietää, että yritys ei tule tuottamaan tuloa kuin vasta 2-5v päästä. Toisaalta, asiaa voi ajatella myös toiselta kantilta; kyllä, olen rikastunut, elämässäni. Olen saanut tehdä työtä josta nautin, jossa saan itse olla itseni pomo, saanut toteuttaa täysin vapaasti omia ideoitani ja se juuri on rikastuttanut elämääni aivan mielettömästi!!

Minua on kutsuttu hulluksi, kun kesken suurta lamaa olen tehnyt jotain näin uhkarohkeaa. Joskus minulle on oikeasti sanottu päin näköä, että ei muuten tule onnistumaan!! Kyllä meitä vaan on joka junaan.
Onnekseni minulla kuitenkin on aivan mahtava perhe, joka on minua kannustanut alusta saakka ja auttanut kaikin mahdollisin keinoin. Isäni ja veljeni ovat tehneet hurjan ison remontin liikkeeseen ja yhäkin auttavat aina, kun jotain "miehistä" apua kaipailen. Äitini on ollut isona apuna tukkureissuilla, yhdessä on ideoitu ja mietitty mikä on hyvä ja mikä ei, sekä hän on tuurannut minua, kun on ollut tarve vapaille. Siskoni myös oli auttamassa remontissa, sekä on huolehtinut paljon pojastani, jotta olen saanut tehdä töitä. Ilman heitä, ei tästä olisi tullut yhtään mitään <3 <3 Tulen aina olemaan kiitollinen <3



On minulla onneksi myös ystäviä, jotka ovat tukeneet joka askeleella, kannustaneet eteenpäin ja antaneet minun vauhkota innoissani jokaisesta yrityksen asiasta ;) Kiitos myös heille!! <3
Toisaalta on myös ollut jännä huomata, että kuinka toiset ystävät eivät ole sen vertaa kiinnostuneita, ettei koko 7kk aikana ole edes tulleet katsomaan, millaisen liikkeen olen laittanut pystyyn. Toiset tukevat myös silloin tällöin ostamalla minulta jotain, toiset tuntuvat luulevan, että haluan heistä hyötyä, eivätkä varmasti osta mitään. Minähän muuten rahastan omilla ystävilläni.. No, tätä asiaa en kai tule koskaan oikeasti ymmärtämään, mutta olen oppinut, ettei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää ;)



Summa summarum, mieletön ja upea vuosi on takana, ja uudesta vuodesta toivon ja uskon vielä parempaa! Ideoita riittää ja Dreams muuttuu koko ajan minun mukanani, löytää hiljalleen omaa tyyliään ja nauttii sen etsimisestä <3 Olen onnellinen jokaikisestä asiakkaasta, joka astuu ovesta sisään ja huokaa ; "ihanaa!!"
Sen avulla jaksan taas ideoita uusia juttuja.
Uskon, että Dreamsin tarina on vasta alussa ja tulee jatkumaan vielä vuosia eteenpäin. Minä olen viimein löytänyt, mitä haluan tehdä isona!! Minä haluan olla UNELMIEN TOTEUTTAJA ;)

Toivotan kaikille teille myös oikein ihanaa ja toivottavasti unelmientäyteistä vuotta 2014!! Kiitos, kun olette löytäneet luokseni ja kuljette tätä matkaa kanssani.
Palaillaan taas!!!

9 kommenttia:

  1. Dreams on ehdottomasti Kouvolan piristys! :D Parit RM glögilasit ja tähtikipot on piristäneet meidän joulunaikaa...Innokkaana odottelen kevään uutuuksia! Sitä paitsi liikkeessäsi on mukava käydä vaikka vaan fiilistelemässä, ilman ostopakkoa! Vastaanotto ja moikkaukset on ihan yhtä ystävälliset ostit jotain tai et :D
    Onnea ja menestystä jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva kauniista sanoista :) Tyytyväiset asiakkaat ovat tärkein asia yrittäjälle, ainakin minulle. Fiilistelemään saa tulla, ja ideoimaan yhdessä! :) Itsekin odottelen jo kevään uutuuksia, nyt vielä ALE meneillään, niin paljon kaikkea ihanaa sielläkin :)

      Poista
  2. Minusta on hienoa, että uskaltaa yrittää ja toivon sydämestäni menestystä yrityksellesi! Samalla tiedustelen, oletko ajatellut ottaa Tine K:n tuotteita myyntiin? Eivät ehkä ole sinun "tyyliä", mutta itse sekoitan RM:ää ja TineK:ta sopivassa määrin kotiini ja toimii kyllä :)
    Hyvää alkanutta vuotta! -Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Tine K ei ehkä tosiaan ole ihan minun tyyliäni, mutta katsotaan, olen kyllä tutustunut heidän tuotteisiin netin kautta, livenä en vain ole päässyt vielä ihastelemaan.
      Ihanaa uutta vuotta sinullekin Riitta ja kiitos kommentista <3

      Poista
  3. Kyllä on tunnit nopeasti siellä vierähtänyt unelmien keskellä, ihana liike <3 Ja tsemppiä vaan yrittäjyyteen, kateelliset antaa olla omassa arvossaan ja negatiivisen hengen luojat.. Positiivisuudella ja lujalla tahdolla ja mielettömillä unelmilla sitä pääsee jo pitkälle <3 Halit ja onnenpotkut pyllylle... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Tästähän me puhuttiin. Positiivisin mielin uuteen vuoteen, tulee muutes aika mieletön vuosi meille molemmille!! Tunnen sen luissani ;) Hih..

      Poista
  4. Moi!!
    Onnea vaan yrittäjyydelle. Jokainen kateellinen voi itse perustaa yrityksen ja vielä sisustusalan, Olen varma että se ei ole kultakaivos eikä voi laskea tunteja mitä se vie... mutta jos saa tehdä sitä mitä haluaa varmaan ihanaa herätä aina uuteen työpäivään... Olen käynyt liikeessäsi kaksi kertaa Kotkasta saakka. Sinulla alueen paras valikoima Lyhtytaloa hyvä niin. RM:n ok. Jos lisäät joitakin tuotemerkkejä niin tuo TinaK voisi sopii kuten myös Lene Bjerre. Affarilla ja jotain kivaa... minä yhdistelen RM, TinaK, Lenee,Lyhtytaloo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) On paljon ihanampaa kirjoitella blogia, kun huomaa, että kyllä siellä ruudun toisellakin puolella on lukijoita <3
      Kiva että olet Kotkasta saakka käynyt liikkeellä, tuohan ystäviä myös mukana :) Affarin ensimmäiset tuotteet saapuivat juuri ennen joulua, joten sitä löytyy jo valikoimasta, Lene Bjerreä olen myös miettinyt. Isoilla brändeillä vaan on niin kovat vaatimukset, että näin alussa on hankala saada montaa erilaista. Mutta uskon että Lene kuuluu vielä valikoimiin jossain vaiheessa. :) Kiitos mielipiteestä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3