Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mökkiunelmia

Kuten olen varmasti monesti kertonut, yksi suurimmista unelmistani on oma kesämökki järven rannalla, jossa vietellä kesäpäiviä varpaat vedessä <3 Paistella makkaraa avonuotiolla ja saunoa koko pitkän kesäpäivän läpi. Näin me lapsenakin tehtiin!

Moneen vuoteen en ole päässyt mökkeilemään kunnolla ja olen ikävöinyt sitä aika lailla. En tiedä, mikä siinä on, mutta järvelle voisi vain tuijottaa vaikka kuinka monta tuntia putkeen! Minun aina hektistä pääkoppaani ei mikään muu rauhoita, kuten järvimaisema.






Viime viikonloppuna me saimme kutsun pojan joukkuekaverin mökille päivää viettämään ja innokkaana tottakai otin kutsun vastaan! Poika ei niinkään innoissaan ollut, koska ei ole paljon mökeillä vietellyt aikaa, mutta kylläpä mieli muuttui jo 1 päivän jälkeen :)







Ystäviemme mökki sijaitsi vielä kaikenlisäksi omissa lapsuuden mökkimaisemissa, Vuohijärvellä, joten päivä oli täynnä muistoja ja vanhoja maisemia. Mökki oli saaressa, joten pääsimme myös veneajelulle, joka ihanasti katkaisi jo heti siteet arkeen ja mökki-mood nousi pintaan ;)






Ihana idea hiekkalaatikolle!


Ihana, vanha mökki, luonnonmukaisella pihalla, rantasaunalla ja grillipaikalla. Mitä muuta sitä voikaan toivoa. Tikanheittoa, grillailua, mustikoiden poimimista (pojat poimi ja emäntä paistoi meille mustikkapiirakan!), rentoutumista ja saunomista. Kävin minä myös "uimassa", huh kun olikin kylmää viileän viikon jäljiltä!


Viemisiksi vein muutaman söpön Lene Bjerren tuikun <3 





Täydellinen kesäpäivä. Kiitos <3


perjantai 17. kesäkuuta 2016

Niin lomalla!

Moikka!

Viime viikolla me nautittiin pojan kanssa ihanasta kesälomaviikosta yhdessä <3 Tänä kesänä ei varmaan sen enempää lomaa olekaan tiedossa, mutta ei se haittaa, kovasti sain akkuja ladattua viime viikolla :)

Vietimme koko viikon Varkaudessa, Kylpylähotelli Kuntorannassa. Osallistuimme perheille tarkoitetulle liikuntalomalle, joten paikalla oli paljon lapsia, monenikäisiä. Hieman aluksi mietittiin, että mihinköhän tuli lähdettyä mukaan, mutta jo ekana iltana me olimme aivan liekeissä!





Koko viikko täynnä yhteistä touhua, jalkapalloa (jännä..), salibandya, biljardia, pingistä, uimista, lenkkeilyä luonnon helmassa, erilaisia pelejä ja leikkejä, sekä ruokaa valmiista pöydästä. LOMA!
Itse nautin ihan mielettömästi kävelylenkeistä järven rantaa pitkin, luonnon tuoksuista ja äänistä, kaukaa kaikesta työstä ja touhusta, sekä kaupungin meluista. Ei voi olla mitään ihanampaa!







Ja miten ihanaa, ettei koko viikkoon tarvinnut tehdä ruokaa, vaan aamiaisesta iltapalaan sai istahtaa valmiiseen pöytään :) Kovin paljon ei tullut sellaisia kuvia, mitä täällä voin julkaista, paitsi tietty luonnosta, koska kuvissa näkyy paljon muita lomailijoita. Mutta fiilistelen näiden luontokuvien merkeissä ja leikin, että olen siellä taas <3


Käytiin me yhtenä päivänä Varkauden keskustassa, jätskillä.. 

Upea pilvitaideteos :) 

Toinen jäätelö tunnin sisään! Lomalla voi ;) 

Maisemia Vesitornin kahvilan terassilta. 


Hieman kelit loppuviikosta kiukutteli, mutta onneksi siellä riitti tekemistä myös sadepäiville ja kylpylässä sai nautiskella niin paljon kuin jaksoi :) Kaikenkaikkiaan, rentoutunut ja onnellinen oli tämän loman jälkeinen olo <3 <3 Tällä jaksaa painaa, kunnes joskus seuraava loma onnistuu.



Aika makee lenkkipolku <3 

WINNER!! 

Toivottavasti teidän muidenkin lomat sujuvat yhtä hyvin ja saatte akkuja ladattua <3 Nautitaan Suomen kesästä, kelillä kuin kelillä ;)




maanantai 6. kesäkuuta 2016

50 000 rikki - nyt arvotaan!

Huomenia!

Täällä valmistaudutaan kovaa vauhtia lomalle lähtöön, mutta pikaisesti ehdin viimein laittaa teille tämän arvonnan, jota olen jo muutaman viikon lupaillut ;)

Oli niin huikeaa huomata eräänä toukokuun päivänä, että kävijämäärä blogissani oli ylittänyt mahtavat 50 000!! Aivan mieletöntä!! Kiitos siitä kuuluu jokaiselle teille, jotka täällä jaksatte käydä lukemassa jutustelujani :)




Välillä on käynyt mielessä, että lopetan kokonaan blogin kirjoittamisen, koska tällä hetkellä ei vain aika riitä kirjoitella niin usein, kuin itse toivoisin. Ajattelin, että lukijatkin häviää, kun postauksia on viikon, kahden välein. Mutta ette te olekaan minnekään kadonneet ja olen kiitollinen siitä <3




Arvontaan minulla on erikoinen palkinto, Riviera Maisonin Dinner With Friends Table Set, näitä on tehty vain pieni erä, joten upea mahdollisuus voittaa nyt tämä raikas setti! Sisältää 6kpl pöytätabletteja sekä kankaisia servettirenkaita, 2 jokaista väriä. Kauniissa lahjalaatikossa <3




Arvontaan voit osallistua vastaamalla täällä blogissa kysymykseen
"MIKÄ SINUSTA ON PARASTA SUOMEN KESÄSSÄ?"  - saat 1 arvan.

Kommentoimalla ja liittymällä (tai jo olemalla) blogin lukijaksi sivupalkista - saat 2 arpaa.

Kommentoimalla, olemalla lukija ja jakamalla tämän arvonnan Facebookissa - saat 3 arpaa.

Mikäli kommentoit anonyymina, muistathan lisätä jonkinlaisen nimimerkin, jotta erotut muista :) Voittaja julkaistaan täällä blogissa.

JOTEN, EI MUUTA KUIN ONNEA ARVONTAAN JA IHANAA VIIKKOA KAIKILLE!!

Me lähdetään nyt pojan kanssa Varkauteen viikoksi, siellä ei olekaan tullut käytyä ennen. Myymälä avoinna normaalisti, vaikka yrittäjä pääseekin hieman lomailemaan :) Onko muuten ketään Varkaudesta lukijana? Onko siellä kivoja putiikkeja tai muuta katseltavaa? Saa vinkata myös niitä :)


ps. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 12.6, joten nyt on viikko aikaa osallistua! Tsemppiä!


maanantai 9. toukokuuta 2016

Aurinkoisia vapaapäiviä

Heissan!

Ihania aurinkoisia päiviä täällä vietelty jo viikon verran <3 Kyllä se on uskomatonta, miten voikaan ihminen nauttia kesästä ja auringosta! Olisipa koko kesä lämmin ja aurinkoinen, eikä kuten viimeiset pari kesää. Minä olen niiiiiiin kesäihminen :)

Helatorstaina nautittiin pojan kanssa yhteisestä vapaasta, kaivettiin fillarit varastosta ja lähdettiin Korialle markkinoille :) Ihanan lämmin päivä, suorastaan helle! Markkinoilta löydettiin uusi Neymarin paita pojalle ja tietty kesän ekat pehmikset nautittiin jätskikioskilla. Sieltä jatkettiin vielä isäni luokse grillaamaan ja potkimaan palloa. Illalla poljettiin takaisin. Täytyy myöntää, että hieman tuntui tuo 20km polkeminen näin "kylmiltään", takapuoli kiittää ;) Mutta aivan ihana, rento vapaapäivä!





Kesä on saatu kunnolla käyntiin, hieman kitketty kukkapenkkejäkin, pelailtu mölkkyä ja krokettia pojan kanssa, grillailtu melkein joka päivä ja tottakai, lätkän MM-kisojen alkuhuumaa katseltu :) Paljon vähemmän tulee oltua koneella, kun ulkoilma vetää puoleensa. Se on oikeastaan ihan hyvä juttu, vaikka toisaalta tuntuu, että "laiskottelee", mutta hyvää se vain tekee. Oppii ehkä samalla priorisoimaan aikansa koneella, se olisi minulle ainakin todella tarpeellista!





Äitienpäivänä käytiin haudoilla mummeille viemässä kukkia ja sitten äitini luona kahvilla. Rentoa oloa. Kisakatsomo pistettiin jälleen pystyyn ja perinteinen porukka kerääntyi taas meille grillaamaan ja kannustamaan Leijonia! Hienosti ovat aloittaneet pelit. Vaikka vatsat olivat jo täynnä grilliherkkuja, illalla herkuteltiin vielä kakkukahveilla, nams! Miten ihanaa, että illalla 8 aikaan vielä voi istua pihalla kahvittelemassa ihan shortseissa ja yhä on lämmin. Upeaa!!







Näillä eväillä jaksaa taas aloittaa uuden työviikon :) Hurjan kiireinen viikko onkin tulossa, koulutuksia, töitä, Manskin Pop Upia, kokouksia.. Mutta jokainen ihania juttuja, joita odotan innolla! Aurinkoista viikkoa kaikille <3


maanantai 25. tammikuuta 2016

Kesäisiä tunnelmia Tukholman Formexista

Moikka!

Täällä ollaan hiljalleen palauduttu arkeen messumatkan jälkeen. Kyllä taas on pää niin täynnä ideoita ja unelmia, pikkuhiljaa jos niitä alkaisi toteuttamaan. Paljon oli jälleen nähtävää ja koettavaa, kuviakin kertyi melkoinen määrä. Yritin sieltä valita sitten muutamia teillekin jaettavaksi :)





Kesäisissä tunnelmissa oltiin jokapaikassa, onneksi messukeskuksesta ei nähnyt ulos talvisiin maisemiin! Pääsiäisteemaa oli tänä vuonna enemmän kuin aiemmin, pupuja oli monenmoisia, jotka oli kivasti tehty niin, että sopivat varmasti muulloinkin esille kuin pääsiäisenä.

Beach tunnelmaa oli jälleen paljon, majakoita, simpukoita, meritähtiä ja kaikkea siihen liittyvää.
Silkkikukat nostavat suosiotaan yhä enemmän, nyt oli todella monilla osastoilla aivan upeita kukkia! Oih, tulisi jo kevät... :) :)






Riviera Maisonin osastolla kävin ihailemassa uunituoretta tapettikirjaa, kevään ehdottomasti odotetuimpia uutuuksia ovat RM tapetit! Kirja tulossa myös Dreamsiin, tapetit tulevat tilaustuotteeksi heti kun ovat saatavilla :)







Matkaseurana minulla oli Kuusankosken Taideruukissa sijaitsevan White Capricornin yrittäjä Pia, oli mukavaa ettei tarvinnut yksin matkustella :)  Oletteko jo tutustuneet Taideruukkiin? Sinne kannattaa pyörähtää jos lähiseudulle osuu, pikkuisia ihania putiikkeja ja mielettömän mukavia ihmisiä!
Saattaa olla, että Pian kanssa tehdään kivoja pieniä yhteistyö juttujakin tässä kevään varrella ;)








Tekstiileissä murretut sävyt jatkavat vahvaa suosiotaan, vaaleanpunaista, harmaata ja valkoista, sekä raikkaan kaunista vedenvihreää. Sininen on myös tämän kevään suosikki, jotakin sinistäkin löytyy siis myös Dreamsin valikoimista kevään tullen. Pastellin sävyt jatkavat myös suosiotaan, monessakin muodossa, kuten kevääseen usein kuuluu :) :)






Nyt vaan malttamattomana odottelen uusia kuormia, että saataisiin lisää kevättä jo tarjolle teillekin ;) Riviera Maisonilta pitäisi ainakin kuorma saapua näinä päivinä, sekä Lyhtytalon ihanuuksia odottelen parin viikon sisään! Sitä ennen vielä monia upeita ALE tuotteita jäljellä, joten nyt kannattaa vielä pyörähtää ALE ostoksille, ALE aikaa jäljellä enää lauantaihin saakka!

Ihanaa talvista viikkoa kaikille <3 <3