Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

lauantai 22. helmikuuta 2014

Lomaa ja Leijona huumaa!!

Heissan!

Täällä ollaan kyllä aikamoisissa Pronssi-huuruissa :) :) Minä en edes katso lätkää muuta kuin olympialaiset sekä MM-kisat ja vuosi vuodelta alan innostua enemmän. Tänään tunteita lisäsi ihanan Teemu Selänteen viimeinen taistelu leijona paidassa, kyllä ei voi muuta kuin kunnioittaa noin upeaa pelaajaa ja Suomen kasvoa ulkomailla, josta voi olla ylpeä!!

Kisakatsomoa vietettiin tänään synttärikaimani luona ja siellä me leijonanaiset hurrattiin kiekkoleijonia voittoon!! On se aina mukavampaa  porukassa katsoa, kuin itsekseen kotona. <3


Kyllä täällä on muutakin tehty, kuin kiekkoa katseltu, mutta niin täpinöissäni olen, että sillä oli pakko aloittaa.
Päivä vietettiin pojan kanssa kotona, ihanasti ilman minkäänlaisia aikatauluja! Nukuttiin pitkään ja tehtiin oikein kunnon brunssi. Rakastan aamupäiviä, kun ei ole kiire minnekään :) Silloin tulee syötyä kunnon "aamupala", joka meillä siis tänäänkin lähempänä 12, joten brunssiksikin kutsutaan. Riviera Maisonin joulukauden tähtikipot ja lautaset ovat meillä yhäkin kovassa käytössä, eihän ne tekstit sieltä näy, ennen kuin on lautaset tyhjänä ;) Ja mä niin tykkään noista!

Bastionin ihanan aamukahvikupin toin eilen kotiin ja tietty siihen sopivan lautasen. Ehkä se innostus kunnon brunssiin lähtikin taas uusista kauniista astioista ;) Kupissa lukee ihanasti "gooood morning"!





Sain myös tänään siivottua koko huushollin, on paljon ihanampaa aloittaa miniloman vietto, kun on koti kunnossa. Samalla iski inspiraatio ja hinkkasin vessan lattian kontaten ja oven karmeista lähtien kaikki! Huh, mutta tulipa siistiä :) Siirsin myös eteisen lipaston vessaan, ja muuta pientä vaihtelua, mutta niistä kuvia myöhemmin, kunhan saan viimeisteltyä.

Pojan kanssa on välillä vain löhöilty sohvalla vierekkäin ja tehty ristikoita <3 Löysin Tiimarin loppuunmyynnistä tuollaisen lasten ristikkokirjan ja poika innostui siitä niin kovin, että muutamassa päivässä kaikki 32 sivua tehtynä!! Hyvää harjoitusta hänellekin kyllä ja itse tykkään niiden parissa rentoutua ja saada ajatukset pois töistä. Täytyy etsiä pojullekin uusi lehti pian.



Energinen päivä siis takana, ja kyllä, ilman sauhuakaan!! :) Se olisi jo viikko täynnä! Nyt taidan mennä katsomaan muutaman ohjelman tallennuksesta ja ajoissa sänkyyn, huomenna hurrataankin vuorostaan pojan futis turnauksessa! Kauniita unia, unelmien kuvia :)


4 kommenttia:

  1. Hieno mies tuo Teemu! Upean uran on tehnyt. Huikeeta. Itse en peliä katsellut, kun olin kannustamassa Kouvoja voittoon sillä aikaa, kun tytöt oli hankkimassa riparipassiin leimoja nuorten illassa. Tiukkaa vääntöä oli Manskarillakin =)

    Noi tähti astiat on tosi ihania ja tuo Gooood Morning kahvikuppi aivan täydellinen! Tähtijutut on tällä hetkellä ihan mun ykkösjuttu.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja onnea viikon savuttomuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Aikamoinen viikko ollut, mutta varmasti sen arvoinen :) Mä olen myös täysin hulluna tähtiin!! Niitä löytyy nyt myös Dreamsistä vaikka millä mitalla, myös mattoja :)

      Poista
  2. Oli kyllä mahtavaa että saatiin edes pronssia:) Hih, mä tiedän tuon siivousinspiraatiopiikin, mulle saisi iskeä vähän useammin! Nuo astiat on ihania<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin se inspis iskee minuunkaan, että jaksan tuolla lailla alkaa pikkutarkasti pesemään paikkoja, joten kaikki ilo irti silloin harvoin kun se tapahtuu :) Minä ainakin olen todella tyytyväinen pronssiin ja siihen, että Teemu pääsi vielä kerran näyttämään taitonsa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3