Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

tiistai 12. toukokuuta 2015

Toukokuutako vietellään??

Moikka!

Ihmeelliset kelit ollut toden totta. Koskaan ei tiedä, millainen ilma on ulkona, vaihtuu päivänmittaan moneen kertaan. Sataa, paistaa, tuulee, poutaa.. Melkoista sekametelisoppaa. Kaikesta huolimatta, onneksi tuo valoisuus on silti, ainakin minulle, tällä hetkellä se tärkein asia. Jotenkin tuntuu, kuin olisi saanut elämän takaisin :) Talvi-ihmiset eivät ymmärrä ollenkaan tätä olotilaa, mutta olo on kuin hevosella, joka on pitkästä aikaa päässyt laitumelle ja tekisi mieli vain kirmata ympyrää! Heh heh!



Kotona on alkanut kaiken talven rästihommien teko, sekä tietenkin innokas kevätsiivo. Minä hoidan sen tietenkin tyylilleni uskollisena, kaikkea kerrallaan ja kaikki rempallaan ;) Talvivaatteita pestään ja sitten ne lojuu ympäriinsä odottamassa hetkeä, että saisi kaivettua kevyempää yläkaapeista ja tilaa sinne taas vuorostaan talvivaatteille.. järkyn näköistä tällä hetkellä..





Siinä samalla iskee välillä inspiraatio laitella jotain keväistä ja värikästä, siitä hyvänä esimerkkinä keittiön pikkuinen seinähylly, joka saa olla esittelypaikkana keräämilleni ihanille purkeille, osa on aidosti vanhaa, osa ostettu uutena. Jotenkin oma silmä vielä hakee tottumista, ei ole yleensä noin paljon pientä ja värikästä tapana pitää esillä. Mutta toisaalta, kesää kohti mentäessä, värit ovat enemmäin kuin sallittuja. Mutustellen ja fiilistellen, hyllyn kokoonpano varmasti muuttuu ajan myötä.




Nyt onkin taas katkonainen viikko töissä, meinaa koko ajan unohtaa, että torstaina on vapaata. Toivotaan, että kelit hieman paranisi loppuviikkoa kohden, huomena odotettavissa myrskyisä päivä :) Hyvä syy siis sytytellä taas kynttilöitä. Asennekysymys <3

Nyt kannustamaan Leijonat voittoon, hyvää yötä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Tämä valoisuus on kyllä aivan ihanaa ja voimauttavaa! Ja joka kevät se yllättää, kuinka nopeasti luonto herää parin lämpimämmän päivän ja sateen jälkeen <3

    Kaunis hylly ja sen pienet esineet, peltirasiat on niin suloisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Hyllyhän on vanha puunvärinen kukkalaatikko, joka on vain maalattu valkoiseksi ja nostettu seinälle, hyvin on palvellut jo muutaman vuoden. Täytyy makustella vielä, sopiiko nuo ollenkaan meidän kotiin nuo purkit, mutta en raaskisi niistä luopuakaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3