Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

lauantai 25. lokakuuta 2014

Mustaa?? Ihan vähän vain..

Heissan,

mitenkäs siellä on viikko mennyt? Täällä Kouvolassa on ollut syyslomaviikko. Poika onkin viettänyt viikkoa vaarin sekä setänsä luona, kun minä olen ollut töissä kuitenkin koko viikon. On se ihanaa, kun on lapsella paljon lähipiirissä aikuisia, jotka mielellään ottavat poikaa luokseen :) Monesti sitä pitää itsestäänselvyytenä, mutta sitten tulee juteltua niiden kanssa, joilla ei tukiverkkoa välttämättä olekaan ja muistaa, kuinka onnekas oikeasti meidän tilanne on. Ilman perhettäni, minusta ei olisi voinut tulla yrittäjää.






Dreamsissä päätinkin keskiviikkona, että viimein toteutan maalausprojektin, jota olen miettinyt jo pitkän aikaa. Siinä menikin sitten pari päivää homman toteuttamisessa ja hieman oli myymälä kaaoksessa sen aikaa, mutta oli kyllä sen arvoista!


Siitä se urakka alkoi :) 

Eniten aikaa vei alkuvalmistelut, putsaus, hiominen ja teippaus,
itse maalaus onkin nopeaa ja mukavaa hommaa! 


 Riviera Maisonin myymälähylly on ollut täysin valkoinen, joka siis mielestäni on todella kaunis, mutta tuotteet eivät oikein ole tulleet näkyviin kokovalkoisessa hyllyssä. Varsinkin lasituotteet, joissa valkoista tekstiä, ovat hävinneet täysin hyllyn uumeniin.







Itse en voi sietää mustaa, mutta tässä kohtaa päätin kokeilla ja olen kyllä todella tyytyväinen! Nyt näkyy niin valkoiset keraamiset astiat kuin lasituotteet kunnolla edukseen. Mitäs olette mieltä?

Nyt odottelemaan murua turnausreissulta, Helsingissä olivat 2 peliä pelanneet tasan ja 1 voittaneet! Upea saavutus, kun vastassa on oman sarjan kovatasoisimpia joukkueita. Huomena meillä vietetäänkin Ronin päivää, poika sai päättää koko päivän kulun ja äitiinsä tulleena, teki oikein listan, mitä on tiedossa ;) Mun rakas <3



8 kommenttia:

  1. Tosi hyvä tuo musta seinä. Hieno värivalinta!

    Tukiverkko ei ole kaikille tosiaankaan itsestäänselvyys. Meillä se on ja hienoa, että sinullakin.

    Mukavaa Ronin päivää teille huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huomisesta vapaasta nautitaan lapsen ehdoilla :) Kivaa meille varmasti tulee!

      Poista
  2. samaa mieltä Krissen kanssa, eli tosi hyvä on tuo seinä noin! Vaikka et mustasta tykkääkään niin sen verran sen puolesta puhun, että se on oikein pirteä ja hyvä juttu pienissä määrin. =) Meillä on muutamia juttuja mustaksi maalattuna (jakkaroita, sohvapöytä, pönttöuuni...) ja ne on kyllä erinomaiset kun muuten on aika vaaleaa.

    Meiltä on tuollanen tukiverkko aina vähän puuttunut, sellanen olis tosiaankin ollu hyvä joskus aikanaan, kun lapset oli pieniä. Mutta no, hengissä selvittiin siitäkin.

    Ronin päivä kuulostaa kivalta, hauska nähdä millaisen päivän kulun lapsi valitsee kun pääsee ihan ite suunnittelemaan! Viettäkäähän siis mukava päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso viestistä :) Kyllä minulla taas tovi vierähtää, ennenkuin mustaan seuraavan kerran hairahdun, mutta tuossa kohtaa sopi mainiosti! Mustavalkoinen kotikin on kaunis, siis voi olla todella upea, mutta ei minulla, omassa kodissa. Niitä voin ihailla sitten lehtien sivuilla :) Jokainen tyylillään..

      Poista
  3. Hyvältä näyttää musta seinä tuolla :) voi miten paljon ihania tuotteitakin näkyi samalla :) mukavia varmasti tuollaiset pojan suunnittelemat päivät joten oikein hauskaa ronin päivää <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä oli hyvä maalausprojekti. Todellakin tulee tuotteet paremmin esiin ja mitä tuotteita siellä hyllyllä onkaan!? Eksyin ekaa kertaa blogiisi, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että eksyit, toivottavasti viihdyt seurassani pidempäänkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3