Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

maanantai 11. elokuuta 2014

Maanantai : mun lemppari!

Moikka,

kaikki muut aina Karvisesta lähtien vihaavat maanantaita, mutta minulle se on yksi viikon lempipäivistä :) Maanantaisin saadaan vapailla ihan rauhassa ja arkivapaassa on se hyvä puoli, että silloin voi kierrellä kaupoilla, jotka viikonloppuisin olisivat suljettuna!

Tänään kävin pitkästä aikaa kampaajalla ja kyllä on taas ihanan piristävää, kun on hiukset taas oman näköiset <3 Kiitos siitä mun luottokampaajalle Paulalle!




Kampaajan jälkeen huristeltiin vauhdilla Kotkaan hyvän ystäväni sekä hänen jälkikasvunsa kanssa. Ja toki omani oli mukana myös <3 Käytiin muutamassa sisustusliikkeessä, mitään suurta hurmiota ei sieltä löytynyt, mutta pari ihanaa juttua jäi mukaan. Ainahan sitä jotain löytyy ;) Niistä kuvia kun löytävät paikkansa.






Syömässä kävimme aivan ihanassa ravintolassa keskustassa, johon on ehdottomasti mentävä uudelleen. Ravintola Cantiini, upean erilainen ja wanhan ajan tyyliin sisustettu. Hauskoja yksityiskohtia, mutta ei liikaa. Siisti, tunnelmainen ja kodikas. Ruoka oli myös maittavaa, joka tietenkin ravintolan suosituksessa on aina ykkös juttu!






Oikein etsimme jotain erilaista, yksityistä ravintolaa, joka ei olisi ketjujen tylsällä tyylillä stailattu, vaan jotain omaa. Itse yrittäjänä tottakai haluan suosia pieniä yrityksiä ja onneksi sellainenkin löytyi Kotkasta!

Heh, tämä teksti sopii minulle!! Elämästä täytyy osata nauttia ;) 


Huomena se alkaa koulu täällä ja meidän tokaluokkalainen ei todellakaan odota sen alkua.. Luulin tuossa iässä vielä innostuvan koulun alusta, mutta kai hän on nauttinut kesästä ja siitä, että saa pelata palloa kaikki päivät :) Eiköhän se kouluintokin löydy, kunhan sinne pääsee.


Sibeliuksenpuistossa oli ihana vanha bussi, jossa istuskellen oli hyvä nauttia jädet!



Ihanat ilmat ovat yhä jatkuneet, toivottavasti Tukholmassakin on hyvät kelit. Lähtö lähenee, onko teillä suosituksia ravintoloista, putiikeista, tms? Messuilla meillä toki päivät menee, mutta kyllä sitä varmaan ehtii hieman kiertelemäänkin, ainakin syömään täytyy ehtiä! ;) Vinkatkaa te, ketkä siellä olette pörränneet, olisin kiitollinen neuvoista <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3