Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

maanantai 16. joulukuuta 2013

Makuuhuoneen laittelua

Tänään vietetäänkin yllättäin kotipäivää, kun pojalla nousi kuume :( Kovin oli harmissaan, ettei päässyt kouluun, mutta otetaan tämä päivä positiivisesti kuitenkin vastaan ja nautitaan yhdessäolosta. Onneksi minulla on liikkeellä luotettava ja reipas apulainen, joten pystyn jäämään hoivaamaan pientä potilasta <3

Eilen paketoin lahjoja töissä, niin asiakkaiden kuin omien läheisien, joulufiilis nosti päätään aivan uudella tavalla. Illalla kuuntelin Iskelmän jouluradiota ja sain viimein innostuksen keittiön kaappien pesuun sekä makuuhuoneen siivoukseen. Se on viime aikoina ollut sellainen "varasto", jonne aina tulee vain pois silmistä heitettyä tavarat, jotka saavat siirtyä joulun tieltä. Ihana, kun makuuhuoneessakin on taas kaunista ja iloa silmälle. Tein pienen jouluvaloasetelmankin sinne eilen, siitä tuli aika kiva!!



Kiviä, helmiä, RM Christmas Stars ja jouluvaloja.
Välkkyy kauniisti pimeässä :) 

Tänä vuonna olen todellakin innostunut laittelemaan jouluvaloja sisälle, niistä tulee niin kaunis ja pehmeä valo, iltaisin pimeällä ei muuta valoa kaipaakaan :) Kovasti olen jo kaipaillut joulukuusta, meillä on tapana ollut tuoda kuusi sisään vasta aatonaattona ja koristella aattoaamuna, mutta pitäisiköhän tehdä poikkeus?? Tai aloittaa uusi perinne ;) Niin monia ihania kuusen kuvia olen muissa blogeissa ja facebookissa nähnyt, että en malta odottaa, että saan itsekin kuusen tuoksun ja kunnon jouluntunnelman sen mukana <3 



Vanhat kirjeet säilytän kauniissa laatikossa, jonka aikoinaan löysin
Maskusta ja rakastuin siihen heti! Enkelipurkit säilövät esim.
puhelimen laturit, jne. 

Rafaelin enkeli taulu on ollut minulla jo kauan. Olen suunnitellut tuunaavani sen
paikalle jonkun kivan ikkunanpokan, kunhan ehdin. 

Riviera Maisonin Christmas Bell Dome tuo
tähtiä makuuhuoneeseen <3 
Se olisi enää 8 yötä jouluun!!! Ensimmäinen joulu yrittäjänä on ollut samalla ihana ja todella rankka. Pari kuukautta on menty minimaalisilla vapailla ja silloinkin on vaikea osata rentoutua. Paljon on ollut hommaa, mutta olen todella tyytyväinen Sisustusliike Dreamsin Joulumaailmaan! Liike muokkautuu koko ajan pikkuhiljaa, ideoita on pää pulloillaan, kaikkea ei voi kerralla toteuttaa :) Mutta sehän työn pitääkin mielenkiintoisena. Olen todella etuoikeitettu, että saan tehdä työtä jota rakastan ja toteuttaa itseäni. 

Elämä tuntuu hymyilevän ja hymyilen sille takaisin ;) Toivottavasti tuleva vuosi on yhtä ihana, ellei vielä parempi, kuin tämä. Rauhallista ja ihanaa joulunodotusaikaa teille kaikille!! 

2 kommenttia:

  1. Mie hymyilen täällä myös vaikka ilma on ulkona aivan..... piip.. :) Kaihtimet eteen, ihania jouluvaloja, kynttilöitä ja tonttuja...Kyllä se fiilis vielä loppumetreillä kaivetaan <3 Tsemppiä jouluruuhkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Huomena palaan sorvin ääreen, täällä sitä on pienen potilaan kanssa kotona aikaa vietelty. Lääkärissä just käytiin, onneksi ei mitään ihmeitä löytynyt, lepäilyä vain..
      Kuusi tuo kyllä hieman lisää jouluntuntua <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3