Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. adventti :)

Heissan!

Tänään se on sitten ollut 1 adventti ja joulukuun ensimmäinen päivä. Mikäs sen sopivampaa, kun herätä viimein valkeaan aamuun, kun kunnon ensilumi on satanut viimein myös Kouvolaan <3 Jouluisella mielelläni matkasin tänään töihin, aika mukavasti oli porukkaa liikkeellä, vaikka onkin sunnuntai. Eilinen ilta meni siskon muuttoa puuhatessa, joten vasta tänään ehdin kaivaa kyntteliköt esiin.

Aamusella pihalta kuului jo lasten riemua, kun pääsivät pitkästä aikaa rakentelemaan lumilinnoja (kyllä, jopa sellaisen pienen sai jo tänään aikaiseksi!!) ja ihana 3vuotias naapurinpoika iloitsi ensimmäisestä lumiukostaan <3 Jotenkin tuntui matkalla töihin, että kaikki ihmiset vain hymyili. Vai oliko se vain minun sisäinen tunne? :)

Kaapista kaivettu vanha kynttelikkö sai uutta puhtia ihanasta lumipallonauhasta,
jota muuten saa Dreamsistä ;) Samoin kuin kyltti, joka ainakin nyt nojailee vielä
kynttelikköön, ennen kuin keksin paremman paikan <3 


Poikakin innostui hieman koristelemaan huoneeseensa joulua, joka tietenkin meinasi sitä, että ensin piti hieman siivota. Se ei ollut ihan niin mieluisaa puuhaa, mutta hyvä siitä tuli ja pääsi itse valitsemaan oman huoneen koristeet joululaatikosta. Pieni, aikojen saatossa kärsinyt joulukuusi on joka vuosi hänen suosikkinsa <3 Meillä on ollut aina pojalla ns. ikikalenteri, eli tämäkin puinen autokalenteri jo muistaakseni kolmatta vuotta toimii meillä. Joka aamu on ihana kurkistaa, mitä ihmeellistä tonttu onkaan yön aikana sinne tuikannut! Useimmiten pieni konvehti tai kolikko, sitten muutama päivänä olen tehnyt vihjeen, jonka mukaan joku hieman isompi lahja täytyy etsiä <3 Hmm.. tänä vuonna on suunnittelu jäänyt viime hetkeen, joten täytyy alkaa kehitellä ideoita!! 

Oma kynttelikkö piti myös saada pojan huoneeseen.
Edessä salalaatikko, jonka bongasi liikkeestäni tovi sitten ;)

Puinen autokalenteri, mitähän sieltä huomenna aamulla löytyy??

Pojan omat koristukset <3 

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut myös ihana adventti ja rauhallinen sunnuntai!! Nyt tuntuu, että joulun odotus on todella alkanut ja saa ihan täpöllä intoilla koristeiden kanssa ;) Lisää meidän joulumeininkejä myöhemmin, nyt taidan lössähtää sohvalle leffan pariin ja herkutella kipollisen jäätelöä!! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3