Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

lauantai 2. tammikuuta 2016

Valmiina uuteen vuoteen

Heissan!

Monessa blogissa on viime päivät kirjoiteltu erilaisia vuosikatsauksia ja käyty läpi vuotta 2015. Näin minäkin alunperin olin ajatellut. Päätin kuitenkin tehdä pikakelauksen, ja keskittyä jo täysillä tulevaan. Eilen, vuoden ensimmäisenä päivänä, kävin kyllä läpi koko vuoden blogipostaukset ja se oli kyllä ihana muistojen taival. Vuosi oli täynnä monia kauniita, mutta myös kipeitä muistoja.

Nyt kun mietin viime vuotta, täytyy sanoa, että olin monin tavoin onnellinen. Upeita muistoja kertyi pojan kanssa matkustellessa, ensin hiihtolomalla Joensuussa sukulaisilla sekä Holiday Clubilla Imatralla. Käytiin Särkänniemessä kesällä yhdessä kummipojan perheen kera ja Korkeasaaressakin poikettiin mummon kanssa. Vuoden matkustelut kruunasi pojan suuren unelman toteuttaminen Espanjassa, kun käytiin katsomassa Cristiano Ronaldon pelaavan Real Madridin paidassa. Ikimuistoisia matkoja, kaikki.


Santiago Bernabeu, Madrid.

Tukholma elokuu 2015


Paljon tuli matkusteltua myös työn puitteissa, 2 kertaa Amsterdamissa Riviera Maisonilla, se kaupunki lumoaa minut kerta toisensa jälkeen. Ihana, kun aina tietää pääsevänsä jälleen takaisin, huhtikuussa taas uudelleen! Tukholmassa tuli käytyä messuilla, siellä vietinkin elokuussa ruhtinaalliset 4 päivää :) Voi sitä inspiraation määrää! Muutaman viikon päästä taas sinne uudelleen ;)

Syksyn reissulla tutustuin Amsterdamissa Madame Tussaudsin vahakabinettiin.
"E.T phone home.."


Töitä on tehty paljon, mutta onneksi olen pitänyt kiinni myös lomista, se on niin tärkeää oman jaksamisen kannalta, että osaa irtaantua välillä. Verkkokauppa on kasvanut viime vuoden aikana hurjasti ja monia oppitunteja on sen myötä käyty läpi, yksi asia kerrallaan eteenpäin.

Paljon on vuosi sisältänyt myös kiirettä ja stressiä, jonka myötä olen joka päivä koittanut opetella keskittymään ja hengittämään. Monesti olen hymyillen huomannut, että tästäkin asiasta olisin ennen ottanut hurjan stressin itselleni ja nyt vaan etenen, päivä kerrallaan, askel toisensa jälkeen. Tämä on varmaan koko elämän kestävä oppikoulu ;)

Olen myös saanut viimeisen vuoden aikana hurjan määrän uusia ystäviä! Heistä olen todella onnellinen <3 Jokaiselta voin oppia jotain uutta ja on upeaa oppia tuntemaan erilaisia ihmisiä, jotka kuitenkin tukevat tiiviisti toisiaan. Kiitollinen jokaisesta uudesta ystävästä <3


Tunnelmallinen syksyn viimeinen grilli-ilta <3 



Vuosi on siis sisältänyt monenlaista, kuten aina. Nyt edessä on uusi vuosi, uudet 365 päivää (nyt jo pari alle), jotka täyttyvät erilaisista muistoista. On aika kääntää katse tulevaan ja miettiä, mitä minä tänä vuonna tahdon saavuttaa, tehdä ja kokea. Monia suunnitelmia on jo, kevät näyttää hyvinkin matkustuspainoitteiselta, joka tekee siitä enemmän kuin odotetun ;)

Vaikka menneenä vuonna, varsinkin viimeisellä puoliskolla, blogini kirjoitustahti hidastui selvästi ja välillä mietin kokonaan lopettamista ajanpuutteen vuoksi, niin jatkan yhä täällä, niin kauan kuin intoa riittää. Tahdista olen päättänyt olla stressaamatta, kirjoitan, kun sille on hetki. Ja jos ei ole, niin annan sen itselleni anteeksi :)

Toivotan teille jokaiselle upeaa ja erityisesti unelmientäyteistä vuotta 2016 <3 Uskaltakaa unelmoida ja ennen kaikkea, ottakaa askelia toteuttaaksenne ne! Koska elämä ilman unelmia ei ole elämää, se on vain olemassaoloa. KEEP ON DREAMING <3 3








6 kommenttia:

  1. Oi, ihana postaus ♥ Olen niin iloinen, että olet saanut matkustella paljon yhdessä Ronin kanssa ja ihan yksikseenkin työn puitteissa. Olen myös iloinen siitä, että saat tehdä työtä, jota rakastat nyt ja toivottavasti lopunikääsi. Kiitos kuluneesta vuodesta, Jessica ja onnellista alkanutta vuotta Sinullekin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse kauniista sanoistasi <3 Minäkin toivon, että saan vielä pitkään tehdä tätä työtä. Onnellista alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Ihanaa uutta vuotta sulle myös! Toivottavasti se on kaikkea mitä toivot ja enemmänkin! <3

    Ps. Oliko hyvät bileet? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli :) Joo, bileet oli kivat ja uusi vuosi vaihtui ihanan ystävän seurassa <3 Upeaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Hyvää Uutta Vuotta <3 Olkoon se stressittömämpi kuin edellinen! Ja täällä me lukijat pysytään, vaikka pieniä bloggaustaukoja tulisikin :) <3

    Rentoa sunnuntai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, ihana kuulla, että uskollisia lukijoita on siellä ruudun takana <3 Toivotaan hieman edes stressittömämpää vuotta, yrittäjän elämä on aina hieman stressaavaa, mutta yritän opetella elämään sen stressin kanssa, mahdollisimman hyvin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3