Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappua? No, erilaista sellaista..

Heissan!

Kyllä nyt on sanottava, että tänä vuonna minulla ei tosiaan ole tietoakaan mistään vapusta. En ole nähnyt ainuttakaan vappupalloa, serpentiiniä saatikka humalaista juhlijaa :) Mutta ei harmita yhtään, koska eilinen ilta tuli vietettyä innostuksen kuplivassa tunnelmassa, kun viimeisteltiin Design Kellarin esillepanoja ja hinnoiteltiin tuotteita, huomena se päivä sitten koittaa, AVAJAISET!!!

Mietin eilen illalla, mitä tein viime vappuna ja muistin, että aivan samaa, silloin Sisustusliike Dreamsin avajaiset olivat aivan vapun jälkeen :) Vuosiko siitä jo vierähti?? Äkkiä aika menee. Vielä niin kirkkaana mielessä se kutkuttava innostus, kun laitteli paikkoja valmiiksi ja odotti innolla, että pääsee avaamaan ovet asiakkaille. Voi sitä onnen määrää, kun kaikki viimein valmistui! Tämän postauksen kuvat ovat muistoja vuoden takaisesta tilanteesta :)








Olen siitä onnellisessa asemassa, että rakastan työtäni ja aamuisin yhä innoissani matkaan töihin, on ollut aivan mielettömän upea vuosi takana! Rankka monella tapaa, mutta samalla myös aivan ihana ja antoisa. Paljon on opittu ja vielä enemmän vielä oppimatta ;) Heh. Mutta toivon sydämestäni, että saan jatkaa kauniiden kotien luomista Kouvolassa vielä monen monta vuotta.








Huomenna siis aukeaa Dreamsin alakertaan aivan uudenlainen sisustusmaailma, Design Kellari. Ensi viikolla vuorostaan juhlitaan 1-vuotis synttäreitä Dreamsissä, saas nähdä mitä tässä vielä keksitään :) Ainakin luvassa on paljon erilaisia tarjouksia pitkin viikkoa.






Paljon on siis kaikenlaista meneillään, kotona en ole ehtinyt paljon muuta kuin käydä kääntymässä viime aikoina. Kunhan tästä hieman hommat rauhottuu, niin saan taas energiaa tännekin touhuilla uutta. Jotain pientä on toki tässä pikkuhiljaa jaksanut laitella, mutta niistä toisella kertaa.

Palaillaan taas, nauttikaahan vapusta ja syökää paljon munkkeja :)

5 kommenttia:

  1. Rauhallista vappua meilläkin vietettiin mutta kyllä simaa ja munkkeja syötiin sekä grillattiin. Huomenna se ois tultava kattomaan avajaisia ja mitä alakerrassa on tarjottavaa!!! :) Nähdään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidänkin vappuun on kivaa tiedossa kumminkin, saatiin kutsu sedän luo grillaamaan ja illalla mennään kummipojan perheen kanssa keilaamaan 😊 Nähdään huomenna!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs on Dreams muuttunut yhdessä vuodessa ;) oisko tavaran määrä vähän lisääntyny :D t. äippä

    VastaaPoista
  4. Juu, vähän lisääntynyt vain ;) Nyt tarvii aloittaa kunnon tyhjennys, haluan takaisin lähemmäs noita kuvia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3