Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

lauantai 9. tammikuuta 2016

Ihanan virkistävät blogitreffit

Heissan,

vitsi täällä ollaan ihan virtaa täynnä! Ihanien bloginaisten kanssa taas vietetty todella voimauttavat treffit, tällä kertaa Helin kauniissa kodissa. Muut siellä jo käväisivätkin viime keväänä, minä itse en silloin paikalle päässyt, joten nyt ensikertaa tutustumassa ihanaan kotiin pellon keskellä.

Muutamia kuvia tietenkin sieltä myös napsasin, aina kaikki kaunis innostaa ja lumoaa. Kuten järjettömän ihanan turkoosit sohvat!   I´m in looooove! Voi elämä, miten raikkaat ja jotenkin niin ihanat ne sohvat oli, voisi melkein jopa sopia meille ;)




Aivan kuin koiruli osaisi lukea ;) 


Samoin sydämeni vei ehdottomasti ne ihanat rappuset.. Miten upeasti ne tulivat esille yksinkertaisesti sisustetusta olohuoneesta. Kerrassaan upeat!



Helin miehen itse tekemät ja suunnittelemat rappuset, todella upeat!



Ja valopallojen valaisema puu keittiössä. Aah! Pallovalojen lisäksi oksilla roikkui kivoja pieniä koristeita, osa muuten Dreamsistä ostettuja ;) Vink vink ;) Katse vaelteli pitkin iltaa takaisin puuhun, se jotenkin, rauhoitti. <3






Tällä kertaa meitä oli paikalla 6 naista ja melkoisen kova meteli saatiin välillä aikaiseksi, kun oikein nauraa rätkätettiin porukalla ja puhuttiin välillä vähän toistemme päällekin ;) Jokaisella kun olisi aina niin kovasti asiaa! Hih, semmoisia elämänmakuisia hetkiä kahvikupin ääressä. <3


Marika oli tehnyt todella hyvää focacciaa! Reseptiä blogin puolelle
odotellen ;) Nam! 




Jokatapauksessa, ihana, virkistävä ilta upeiden naisten kanssa jälleen! Kiitos kaikille, näitä taas lisää odotellen  <3

        Mukana tällä kertaa oli:
Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä - Marika
Sydämellä tehtyä - Katja
Arjen helmiä - Krisse
Raparperin alla - Laura
Kotoisaa arkea - Heli (emäntänä)

Käykäähän tutustumassa myös heidän blogeihin <3


9 kommenttia:

  1. Kiitos seurasta, Jessica! Meillä oli tosi mukavat treffit. Blogikamuja on aina mukava tavata. Toivottavasti treffataan pian uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Oli ihanaa kun kävitte!! Tästä porukasta on kyllä tullut iso ilo elämääni!! ♥

    Sen verran täytyy korjata noista portaista tuota asiaa, että en oo ihan varma onko mies itse tehnyt niitä... se on kuitenkin itse ne suunnitellut, mallina oli joku satukirja (Kolme karhua, tms), mutta jos oikein muistan, niin joku ne sille teki, tai sit se teki ne jonkun kanssa... Mä en siis silloin vielä asunut täällä. Tosi paljon noita portaita kyllä aina kaikki täällä kävijät kehuu, ehkä ne on sit vähän sellaset erikoiset ja "ennen näkemättömät". Ite kyllä tykkään niistä kanssa tosi kovasti (etenkin nyt, kun sain ne viimein remontin yhteydessä maalata... hehheh)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin sitten ymmärtää väärin porrasasian, ei haittaa, upeat ovat jokatapauksessa ;)

      Poista
  3. Kiitokset minunkin puolestani, oli tosi mukava ilta! Ja piristävä, vaikka siis väsynyt olinkin kotiin ajellessa, mutta silti. :)

    VastaaPoista
  4. Niin huippukiva oli taas teitä nähdä! <3 Kiitos seurasta ja nähdään pian uudestaan! :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti nähdään taas pian, oli niiin kivaa yhdessä ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3