Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Olohuoneen muokkausta

Moikka,

viimeinkin, laittelen kuvia meidän olohuoneen uudesta järjestyksestä, joka siis laitettiin jo Helatorstaina, hups.. Miten tässä onkin ollut koko ajan niin kova kiire?? No, okei, nettisivut ne vie vieläkin aikaa jonkin verran, nytkin tässä vapaita vietellyt töitä tehden :) ALE lähti kovaa vauhtia käyntiin ja koneella olen saanut istua melkein koko päivän. Se on vain positiivista :) Nyt jaksaa, kun tietää, että pieni lomakin on edessä!!

Olohuone tosiaan on sillai aika hankalan mallinen, että ison sohvan kanssa järjestyksen muokkaaminen ei ole niin helppoa. Pitkään mietin, toimiiko ollenkaan toisinpäin, mutta päätin kokeilla. Ja olen todella ollut
tyytyväinen!!




Home Design tähtityynyä himoitsin pitkään, kunnes viime
viikolla en voinut enää vastustaa!! ;) 




Okei, hieman häiritsee, että TV on ikkunan edessä, ja näkyy ulos, mutta toisaalta se on takapihan suuntaan, niin ei se niin haittaa :) Tämä vaihtelu on kuitenkin virkistänyt todella paljon. Ja on ihana että sohvalla tässä bloggaillessa tai muita töitä tehdessä, näen ulos näin kesällä. Toki, viime aikoina aika harmaa näky ollut vesisateiden seassa, mutta minkäs teet.





Minä täällä innoissani odotin Suomen kaunein koti -ohjelman alkua, mutta tämähän olikin uusinta! Perus kesäohjelmistoa.. Nyyh! Innolla odotin uusia ihania koteja, mutta onneksi tv on kyllä nykyään niin täynnä kaikenlaisia sisustusohjelmia, osa katsottavia, osa ei..

Mitäs te muuten tykkäätte mun uudesta järjestyksestä? Nyt vasta tässä itsekin huomasin, että enpäs olekaan aiemmin kuvannut olohuonetta ns. kokonaisuudessaan, kun meinasin tähän vanhempaa postausta linkitellä. Siellä onkin vain pienempiä kuvakulmia. Opimme siis tästä taas jotain. Tunnisteet kohdasta kun klikkaa olohuone, sieltä löytyy kuitenkin joitakin kuvia.


Mummon rakas keinutuoli tuli takaisin olohuoneeseen,
kuten kuuluukin <3 




Monia pieniä juttuja täällä touhuillut nyt tänään ja juhannuksen aikana, jospa tässä taas hieman ehtisi useammin postailemaan kaikesta kivasta, mitä touhuilen niin kotona kuin liikkeelläkin. Olen joskus kyllä sellainen saamattomuuden perikuva, ette voi uskoa, että se senkki odottelee yhä liikkeen pajalla tuunailua... hiomakoneenkin jo lainasin! Minkähän deadlinen laittas itselleen, että se tulisi tehtyä?!



Riviera Maisonin ihana Beach Poem Pillow on myös
yksi rakkaimmista hankinnoistani lähiviikkoina <3 



Nyt on kyllä taas lopeteltava, mutta koitan palailla mahdollisimman pian :) Haluan jakaa teille meidän ihanan kesäisen päivän Pyhtäällä viime viikolla, kun aurinko vielä paistoi!! Ihania kuvia tiedossa ;)

Aurinkoisempaa kesäviikkoa toivotellen <3

2 kommenttia:

  1. Haa, arvonnan kautta löyty taas yks mukavan oloinen blogi! Ihanan näköistä teillä.. Täytynee heti käydä katsomassa nuo liikkeenkin kotisivut uudelleen ja tarkemmin, kunhan olen puhelimen sijaan tietokoneella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi! :) Käy ihmeessä tutustumassa liikkeeseen sekä Facebookissa että kotisivuilla, www.sisustusliikedreams.fi ja nettikaupassa www.shopdreams.net

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3