Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Vierailulla söpölässä

Heissan!

Viime viikolla nähtiin pitkästä aikaan meidän bloginaisten kesken, oli kyllä kiva pitkästä aikaa tavata, vaikka arki-illan treffailut ovatkin aina niin lyhyitä. Parempi kuitenkin, kuin ettei ehtisi ollenkaan näkemään!

Tällä kertaa olimme saaneet kutsun Sydämellä tehtyä -blogin Katjan kotiin, joka todellakin huokui lämpöä ja sydämellä rakennettua kodin tunnelmaa <3




Riviera Maisonin Hello Summer coolerista on moneksi <3 <3 



Katjan mies grillasi meille herkut ja sitten me istuttiin, herkuteltiin ja höpöteltiin, niin että talo raikasi iloisesta jutustelusta ja naurusta! Katja oli kattanut pöydänkin niin kauniisti, että ei olisi millään halunnut rikkoa sitä harmoniaa, ellei olisi töiden jälkeen ollut niin nälkä, heh heh ;)









Oli mielenkiintoisia pieniä yksinkohtia, erikoisia yhdistelmiä ja romanttisuutta, ei kuitenkaan liikaa. Niin söpöä, että ei voinut muuta kuin hymyillä siellä kierrellessä <3 Ja oli kiva huomata siellä täällä juttuja, jotka on hankittu Dreamsistä! Siellähän me aikoinaan Katjan kanssa tavattiinkin <3







Tällainen hauska tyyppi ilahdutti keittiön nurkassa <3 <3 



Kuvia oli taas mieletön määrä, mutta koitin tähän valita muutamia omia lemppareita. Kuvat kertokoot enemmän tästä pienestä, söpöyden tyyssijasta <3 <3

Mukana menossa olivat tällä kertaa Katjan ja minun lisäksi

Marika - Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä
Heli - Kotoisaa arkea
Krisse - Arjen helmiä
Laura - Raparperin alla 

Kiitos naiset ihanasta illasta! Tavataan taas pian <3





ps. En ole unohtanut sitä arvontaa, jonka lupasin, helle vain vienyt mennessään tällä viikolla ;) Viikonloppuna laitan arvontaa tulemaan! :)

pps. Se ihana arkku, josta kirjoitin viimeksi, on nyt settinä tarjouksessa Dreamsissä ;) Kurkkaa kuvat edellisestä postauksesta. Lisätietoa Dreamsin Facebookista.




2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat olet napannut! <3 Kiitos vielä kivasta illasta! Minä koitan kaivella kalenteria ja alkaa ehdottelemaan teille kesätreffejä meillä :)

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sinnekin odotan kovasti pääseväni :) Nauti lomasta!!

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3