Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ihana heräteostos!!

Moikka!

Tänään Kouvolassa sattui paha tulipalo eräässä keskustan koulussa. Onneksi henkilövahingoilta selvittiin. Koko päivän uutiset pyörineet Facebookissa ja varmasti jokaisen kouvolalaisen mielessä. Koulun kohtalo tottakai harmittaa, mutta onnellinen täytyy olla, ettei kenellekään tapahtunut mitään.

Tänään on myös päästy askel eteenpäin Sisustusliike Dreamsin kevään uudistuksissa, mutta vielä joudun pitämään teitä hetken jännityksessä, ennen kuin pääsen kertomaan, mistä on kyse ;) Itse olen todella innoissani tulevasta!!

Sunnuntaina pojan treenien aikana lähdin pyörähtämään Robin Hoodissa ostamaan niinkin arkista asiaa, kuin pölypussia imuriin. Siinä hetken kiertelin ja katselin ympärilleni, kun silmääni osui tämä kaunis taulu <3





Pitkään olen jo tuskaillut, kun en ole saanut inspiraatiota kotiin, varsinkin kevään väriskaala on ollut täysin hakusessa. Yritin sitä violettia, mutta, ei... Vaaleanpunaiseen hullaannuin jo Forma Messuilla ja liikkeellekin on tulossa paljon ihania juttuja, jotain pientä jo saapunutkin. Kun näin tämän taulun, se oli siinä. Minun vanha rakas turkoosi yhdistettynä vaaleanpunaiseen!! Kyllä, tällä siis mennään :) Kuvissa ei tule oikeuksiin värien kirkkaus, mutta tuntui että taulu on kuin puhdas tuulahdus kevättä, kun toin sen kotiin. Joskus se vaan kolahtaa mitä odottamattomimmissa paikoissa :)



Taulu pääsi olohuoneen seinälle, enkelilampun yläpuolelle, valo kajastaa iltaisin lampusta kivasti, korostaen taulua. Aiemminhan minulla oli tuossa se luonnonvalkoinen ruusutaulu, nyt jotenkin todella raikas näky sen jälkeen. Ostin myös toisen pienemmän, samansävyisen taulun, mutta siitä ja sen sijainnista myöhemmin. Muuten tästä tulee taas liian pitkä luettava ;)

Joko teillä on kevät alkanut hiipiä kotiin? Onko jo väriä kaipailtu sisustukseen??

Ihanaa ja unelmientäyteistä viikkoa teille kaikille!! <3

2 kommenttia:

  1. Blogissani on sulle haaste :) Kylläpä onkin pirteä tuo taulu!!! Mä en jotenkaan oo ollenkaan tyytyväinen nyt yhtään enkä mihinkään vaikka kuinka kotia vääntelen edes takasin :D Joku ähky on nyt joka täytyy sulatella pois...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja haasteesta, vastailen siihen, kun ehdin keskittyä koneelle kunnolla :) Taulu nyt viikon tuossa ollut ja joka päivä tykkään vain enemmän, ihanaa piristystä ja väriä elämään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3