Heissan!
Messuviikonloppu hoidettu kunnialla loppuun, mukavaa oli ja porukkaa riitti, nyt on taas hyvä palata arkeen :) Paljon osui osastolle ihmisiä, jotka eivät vielä koskaan olleet Dreamsissä käyneet ja sehän tarkoittaa sitä, että messuilla kannatti käydä. Itse en ehkä ihan tyytyväinen ollut osastooni tänä vuonna, meillä kun meni suunnitelmat pariinkin kertaa uusiksi loppumetreillä, niin en saanut siitä niin kivaa kuin olisin halunnut. Mutta, ihan hyvä se oli ja tuotteet onneksi puhuu omasta puolestaan <3
Itse en ehtinyt messuja kiertää ollenkaan, joten nolona myönnän, etten edes tiedä, mitä kaikkea oli tarjolla! Mutta, ihmiset tuntuivat olevan tyytyväisiä ;) Minulle riitti kahvila ja omat asiakkaat, muualle en ehtinyt. Joten kuvia siis muusta kuin omasta ja Design Kellarin osastosta, ei vaan ole :( Pahoitteluni siitä.
Pääsiäinenkin tekee tuloaan, tai siis johan se palmusunnuntai meni. Meillä kun ei virvota, ei ole poikaa koskaan kiinnostanut, niin se on aina mennyt vähän ohi. Nyt siis messuilla, joten ainuttakaan noitaa en nähnyt :( Pääsiäisenä pidämme kaupan auki lauantaina, joten mihinkään reissuun sitä ei tule lähdettyä, mutta nautiskellaan ylämääräisestä vapaasta perjantaina. Saa nähdä mitä keksitään :)
Ps. Kokeilin kuviin Soft -toimintoa pehmentämään, mutta näyttää ainakin omaan silmääni aika rakeiselta, mitäs ootte mieltä? En nyt jaksa kaikkia alkaa uudelleen muokkaamaan, joten tällä kertaa mennään näillä ;)
Sisustusliike Dreams

Näytetään tekstit, joissa on tunniste DesignKellari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Työkiireitä..
Moikkis!
Minulla on ihmeellinen tapa olla väsynyt alkuillasta ja sitten, kun pitäisi nukkumaan käydä, nukkumatti on tiessään. Joten päätin tässä vielä iltamyöhään kirjotella teille, kun en ole aiemmin ehtinyt. Normaalistihan minulla olisi vielä huominen vapaa, mutta jatkossa pidämme siis liikkeen auki myös maanantaisin, nyt kun meitä on kaksi siellä. Huomena alkaa Dreamsin synttäriviikon hulinat, joten tuntuu oudolta olla poissa. Taidan siis ainakin olla pojan koulupäivän verran siellä avaamassa synttärihulinoita :)
Eilen painoin hommia iltaan saakka, ensin pari tuntia extraa liikkeellä laitellen ensi viikon tarjouksia valmiiksi ja sitten illan vietin koneella verkkokauppaa valmistellessa. Yllättävän hidasta hommaa, minä kun taas meinasin, että äkkiäkös sitä sellasen pykää pystyyn ;) Pah!
Viimeaikaiset postauksenikin ovat olleet kovin työntäyteisiä, siitä voitte siis päätellä, ettei sitä vapaa-aikaa kovinkaan paljon ole ollut. Tänään kyllä päätin pitää täysin vapaata töistä ja hieman siivoilin kotona, siivosin kaapeista lisää kamaa kirppikselle ja käväistiin pienen 5-vuotiaan tyttösen synttärikahvilla. Muutamaa sähköpostia lukuunottamatta pysyin päätöksessäni, kerrankin :)
Kotiin olen muutaman ihanan uuden jutun tuonut tällä viikolla, postauksen kuvat kertokoot niistä enempi :) Mutta nyt yritän painella nukkumaan, kyllä se uni sieltä tulee, kun malttaa edes sänkyyn.. Palaamisiin!

![]() |
Sain lahjaksi Riviera Maisonin 100% vesipullon, joka on kyllä todella kaunis. Ajattelin jatkossa pitää siinä vettä kylmänä jääkaapissa. |
![]() |
Just perfect Egg Cup set by Riviera Maison. NIIIIIIIN ihanat!!! Kuppi, lusikka ja lautanen. |
![]() |
Pop Designin tähti tiskirätti on tietenkin Design Kellarista, kyllä kelpaa tuolla pöytiä pyyhkiä! |
Viimeaikaiset postauksenikin ovat olleet kovin työntäyteisiä, siitä voitte siis päätellä, ettei sitä vapaa-aikaa kovinkaan paljon ole ollut. Tänään kyllä päätin pitää täysin vapaata töistä ja hieman siivoilin kotona, siivosin kaapeista lisää kamaa kirppikselle ja käväistiin pienen 5-vuotiaan tyttösen synttärikahvilla. Muutamaa sähköpostia lukuunottamatta pysyin päätöksessäni, kerrankin :)
Kotiin olen muutaman ihanan uuden jutun tuonut tällä viikolla, postauksen kuvat kertokoot niistä enempi :) Mutta nyt yritän painella nukkumaan, kyllä se uni sieltä tulee, kun malttaa edes sänkyyn.. Palaamisiin!
torstai 1. toukokuuta 2014
Vappua? No, erilaista sellaista..
Heissan!
Kyllä nyt on sanottava, että tänä vuonna minulla ei tosiaan ole tietoakaan mistään vapusta. En ole nähnyt ainuttakaan vappupalloa, serpentiiniä saatikka humalaista juhlijaa :) Mutta ei harmita yhtään, koska eilinen ilta tuli vietettyä innostuksen kuplivassa tunnelmassa, kun viimeisteltiin Design Kellarin esillepanoja ja hinnoiteltiin tuotteita, huomena se päivä sitten koittaa, AVAJAISET!!!
Mietin eilen illalla, mitä tein viime vappuna ja muistin, että aivan samaa, silloin Sisustusliike Dreamsin avajaiset olivat aivan vapun jälkeen :) Vuosiko siitä jo vierähti?? Äkkiä aika menee. Vielä niin kirkkaana mielessä se kutkuttava innostus, kun laitteli paikkoja valmiiksi ja odotti innolla, että pääsee avaamaan ovet asiakkaille. Voi sitä onnen määrää, kun kaikki viimein valmistui! Tämän postauksen kuvat ovat muistoja vuoden takaisesta tilanteesta :)
Olen siitä onnellisessa asemassa, että rakastan työtäni ja aamuisin yhä innoissani matkaan töihin, on ollut aivan mielettömän upea vuosi takana! Rankka monella tapaa, mutta samalla myös aivan ihana ja antoisa. Paljon on opittu ja vielä enemmän vielä oppimatta ;) Heh. Mutta toivon sydämestäni, että saan jatkaa kauniiden kotien luomista Kouvolassa vielä monen monta vuotta.
Huomenna siis aukeaa Dreamsin alakertaan aivan uudenlainen sisustusmaailma, Design Kellari. Ensi viikolla vuorostaan juhlitaan 1-vuotis synttäreitä Dreamsissä, saas nähdä mitä tässä vielä keksitään :) Ainakin luvassa on paljon erilaisia tarjouksia pitkin viikkoa.
Paljon on siis kaikenlaista meneillään, kotona en ole ehtinyt paljon muuta kuin käydä kääntymässä viime aikoina. Kunhan tästä hieman hommat rauhottuu, niin saan taas energiaa tännekin touhuilla uutta. Jotain pientä on toki tässä pikkuhiljaa jaksanut laitella, mutta niistä toisella kertaa.
Palaillaan taas, nauttikaahan vapusta ja syökää paljon munkkeja :)

torstai 13. maaliskuuta 2014
Toukokuussa se tapahtuu!!
Moikkis!
Ai että miten ihana viikko onkaan ollut! Uskomatonta, miten ihanalta tuo auringonpaiste ja lämpö tuntuukaan taas pimeän talven jälkeen. Olo on kuin uudestisyntynyt!! Aivan mielettömän ihana tunne :)
Tajusin äsken, että pian on takana myös kuukausi elämää savuttomana <3 Wau! Kyllä nyt täytyy jo myöntää, että olen ylpeä itsestäni :) Nopeasti on aika mennyt ja hyvä olo ollut, alun takkuilun jälkeen. Upeaa, koko loppuelämä puhtaimmilla keuhkoilla!
Dreamsissä on ollut myös ihana ja vauhdikas viikko, UNELMAPÄIVÄT ovat olleet menestys ja ihanasti olen saanut positiivista palautetta asiakkailta, että liike oikein kutsuu sisään ilmapalloineen ja pinkkeine mainoksineen :) Kuulema, jos tähän mennessä ei ole huomannut tätä uutta ihanaa liikettä, niin nyt ei ohi pääse kulkemaan huomaamatta! Ja sehän se tietenkin on se tarkoitus.
Mutta, lupasin viimein paljastaa, mitä uutta ja mahtavaa on Dreamsissä tapahtumassa tänä keväänä.. Jotkut ovat varmasti facebook sivuilta asiasta saaneet jotain vinkkiä, mutta nyt on aika kertoa lisää :)
Sisustusliike Dreamsin alakertaan avataan toukokuussa aivan uusi maailma. Täynnä skandinaavista kauneutta, selkeitä linjoja ja tunnettuja merkkejä. Hyvin erilaista siis, mitä Dreamsissä on totuttu näkemään. Visiona on tarjota teille monenlaisia ideoita, erilaisia yhdistelmiä sekä uudenlaista ilmettä sisustukseen.
DesignKellarin tuo Dreamsiin rakas serkkuni, Johan, jonka kanssa odotan yhteistyötä innolla! Hänellä on upeita visioita ja aivan erilainen tyyli kuin minulla, joten uskon, että tulemme täydentämään toisiamme erittäin hyvin, samoin kuin skandinaavinen selkeä design tulee täydentämään maalaisromanttista tyyliäni.
Aivan ihania juttuja siis tulossa! Remontti alkaa muutaman viikon sisällä, minulla ollut tässä muun tohinan keskellä kova homma saada alakertaa tyhjennettyä, kuten moni varmaan tietää, kun on liikaa tilaa, tulee hamstrattua liikaa tavaraa ;) Heh, kaikenlaista hullua ja ei niin hullua sieltä on löytynyt! Mutta kyllä se siitä, hiljalleen.
Näiden lisäksi tulossa mm. Design House Stockholm, Nicolas Vahé, Jalo Helsinki, Saana ja Olli, Menu. Monia upeita ja nimenomaan laadukkaita merkkejä. Jokaiselle varmasti jotakin! Odotan jo itsekin innolla ;)
Tämä kaikki siis toukokuun alussa, tarkasta päivästä tulee lisätietoa lähemmin. Remonttia täytyy tehdä ennen sitä ja paljon muutakin mukavaa, mutta on se ihana, kun on uutta taas tiedossa. DesignKellarin auettua Dreamsistä saa varmasti joka makuun ihania sisustuselementtejä, 3 kerrosta täynnä kutkuttavia ideoita :) Samalla myös aukioloajat laajenevat. Mutta niistäkin sitten lähempänä.
Nauttikaahan keväästä täysin rinnoin, tuli takatalvi tai ei, minä uskon aurinkoon ja kesän lähenemiseen!
Ai että miten ihana viikko onkaan ollut! Uskomatonta, miten ihanalta tuo auringonpaiste ja lämpö tuntuukaan taas pimeän talven jälkeen. Olo on kuin uudestisyntynyt!! Aivan mielettömän ihana tunne :)
Tajusin äsken, että pian on takana myös kuukausi elämää savuttomana <3 Wau! Kyllä nyt täytyy jo myöntää, että olen ylpeä itsestäni :) Nopeasti on aika mennyt ja hyvä olo ollut, alun takkuilun jälkeen. Upeaa, koko loppuelämä puhtaimmilla keuhkoilla!
Dreamsissä on ollut myös ihana ja vauhdikas viikko, UNELMAPÄIVÄT ovat olleet menestys ja ihanasti olen saanut positiivista palautetta asiakkailta, että liike oikein kutsuu sisään ilmapalloineen ja pinkkeine mainoksineen :) Kuulema, jos tähän mennessä ei ole huomannut tätä uutta ihanaa liikettä, niin nyt ei ohi pääse kulkemaan huomaamatta! Ja sehän se tietenkin on se tarkoitus.
Mutta, lupasin viimein paljastaa, mitä uutta ja mahtavaa on Dreamsissä tapahtumassa tänä keväänä.. Jotkut ovat varmasti facebook sivuilta asiasta saaneet jotain vinkkiä, mutta nyt on aika kertoa lisää :)
DesignKellarin tuo Dreamsiin rakas serkkuni, Johan, jonka kanssa odotan yhteistyötä innolla! Hänellä on upeita visioita ja aivan erilainen tyyli kuin minulla, joten uskon, että tulemme täydentämään toisiamme erittäin hyvin, samoin kuin skandinaavinen selkeä design tulee täydentämään maalaisromanttista tyyliäni.
![]() |
Pian Kouvolan koteja koristaa upeat Vita Design Eos valaisimet |
![]() |
Eva Solon tuotteita ovat asiakkaani jo odottaneetkin :) |
Aivan ihania juttuja siis tulossa! Remontti alkaa muutaman viikon sisällä, minulla ollut tässä muun tohinan keskellä kova homma saada alakertaa tyhjennettyä, kuten moni varmaan tietää, kun on liikaa tilaa, tulee hamstrattua liikaa tavaraa ;) Heh, kaikenlaista hullua ja ei niin hullua sieltä on löytynyt! Mutta kyllä se siitä, hiljalleen.
![]() |
BEdesign. Suomalaista huippumuotoilua Turusta. |
Näiden lisäksi tulossa mm. Design House Stockholm, Nicolas Vahé, Jalo Helsinki, Saana ja Olli, Menu. Monia upeita ja nimenomaan laadukkaita merkkejä. Jokaiselle varmasti jotakin! Odotan jo itsekin innolla ;)
Tämä kaikki siis toukokuun alussa, tarkasta päivästä tulee lisätietoa lähemmin. Remonttia täytyy tehdä ennen sitä ja paljon muutakin mukavaa, mutta on se ihana, kun on uutta taas tiedossa. DesignKellarin auettua Dreamsistä saa varmasti joka makuun ihania sisustuselementtejä, 3 kerrosta täynnä kutkuttavia ideoita :) Samalla myös aukioloajat laajenevat. Mutta niistäkin sitten lähempänä.
Nauttikaahan keväästä täysin rinnoin, tuli takatalvi tai ei, minä uskon aurinkoon ja kesän lähenemiseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)