Viime torstaina vietettiin pitkästä aikaa iltaa ihanien blogiystävieni kanssa. Viime tapaamiselle en itse päässyt mukaan, joten tuntuu, että on ikuisuus siitä, kun viimeksi on nähty! Tällä kertaa minä olin järjestysvuorossa ja tahdoin viedä kaikki tutustumaan ihanaan Taideruukkiin Kuusankoskella, tällä kertaa vain sinne pikkupuotien osastolle, kun muut olivat jo suljettuna iltasella. Kirjoitin jo aiemmin tänä vuonna tännekin juttua, kun kävin ekaa kertaa tutustumassa ihanan Pian pieneen lifestyle putiikkiin, White Capricorniin (pääset edelliseen postaukseen tästä) ja halusin jakaa tämän ihanan paikan myös ystävilleni <3
Tunnelma oli heti ovelta niin ihanan kutsuva, eikä huokailu loppunut taas illan aikana ollenkaan. Niin paljon oli nähtävää ja koettavaa. Ihanaiset yrittäjänaiset, Pia, Anniki ja Ulla, olivat todella nähneet vaivaa ja halusivat meitä hieman hemmotella <3 Ihanaa pääsiäsitunnelmaa kynttilänvalossa, herkullisia tarjottavia ja todella maukasta pääsiäiskahvia! Nams!
Eihän tämän nähdessä voinut muuta kuin hymyillä?? |
Jokainen naisista jakoi oman tarinansa, ja voi miten erilaisia ja kuitenkin niin yhteneviä ne olivatkaan! Uskallusta ja unelmia, oman tiensä kulkemista, sitä että tekee työtä, jota rakastaa ja toivoo, että sillä saa elannon perheelleen. Näinhän se menee. Kertakaikkiaan ihania tyyppejä jokainen!
Hitsin pimpulat kun on kiva elämä!! |
Annikilta olinkin jo tilannut itselleni korun, jonka tällä kertaa sain mukaani. Dream big. Voiko enää paremmin sopia minulle? Aivan ihania koruja, jokainen omanlaisensa ja uniikki, rakkaudella käsintehty. Suurimman hymyn toivat huulille kaikki ihanat pikkuiset jutut, koristeet ja tekstit ympäri putiikkia <3 <3 Littlebit Designin koruja myy Anni´s Creative Corner, sinne kaikki korujen ystävät, hop hop!
LETHERgon Ulla taikoo kierrätetystä nahkasta vaikka mitä ihanaa Annikin putiikin perällä ;) Ihastuin varsinkin ihan uusiin laukkuihin! Jokaisen tuotteen Ulla valmistaa intohimolla omaan työhönsä, usein yön pimeinä tunteina, käyttäen kierrätettyä, mutta laadukasta nahkaa sekä prikkoja, muttereita ja muita rouheutta lisääviä "koristeita".
Pialla oli White Capricornissa vaikka ja mitä ihanaa uutta taas! Siellä en niin paljon nyt kuvaillut, koska vastahan te saitte kokonaisen postauksen verran ihailla hänen putiikin herkkuja ;) Kivasti oli sielläkin pääsiäistä esillä, tummanpuhuvaan tyyliinsä!
Paljon naurua, pilkettä silmäkulmassa ja ehdottomasti uskallusta, sitä näillä naisilla riittää. Heti huomaa, että Taideruukki on heille kuin toinen koti, enemmänkin elämäntapa, kuin pelkkä työpaikka. Arvostan. Arvostan suuresti.
Nyt, jotta näinkin upea paikka saa pysyä pystyssä ja kasvaa hiljalleen uuteen kukoistukseen, toivon, että jokainen käy siellä tutustumassa ja itse toteamassa, miten ihanan tunnelmallinen paikka aivan lähellämme onkaan! Lupaatteko??
Mukana iltaa viettämässä oli :
Heli - Kotoisaa Arkea
Marika - Palanutta Siirappia ja pumpernikkeliä
Katja - Sydämellä tehtyä