Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Helmikuinen sunnuntai

Heippa!

Tämän talven suurin ihmettelyn aihe on varmaankin ollut sää. Ja sitä ihmettelin tänäänkin. Äärioloista toiseen vaihtelee, kun viimein kovat pakkaset laskee, se vetää suoraan nollaan saakka ja alkuillasta huomasin, että alkoi sataa vettä! Heh, kyllä on todellakin ollut outo talvi. Mutta minä olen tyytyväinen, että pakkaset hellitti :)

Vapaapäivää tänään vietelty, kotihommia touhuiltu ja isän luona kyläilty pojan kanssa. Päätin kokeilla myös ekan kerran dc fixiä ja eihän se taas mennyt kuin strömsössä ;) Harjoitus tekee mestarin ja laittelen siitä kuvia, kunhan saan ideani valmiiksi!



Tämän kivan puisen tekstitaulun löysin Tukholmasta Bukowskin
liikkeestä, Theodores Home. Sanoma on ihana ja taulu oli niin halpa,
etten voinut jättää sitä sinne ;) 



Suurempaa olohuoneen muutosta odotellessa olen tehnyt pieniä vaihteluja, tyynnyttääkseni muutoksen nälkääni :) Toin makuuhuoneesta pyöreän pöydän, jota olen yöpöytänä käyttänyt, sohvan viereen ja siirsin rakkaan enkelilamppuni siihen. Minulla ei ole oikein ollut mitään valaistusta sohvalla esim. lehtien lukemiseen, paitsi tietysti kattolamppu, mutta harvoin käytän sitä. Nyt tuo aiemmin TV:n vieressä ollut valaisin antaa kivasti myös valoa tähän minun "blogipisteelleni", eli divaanin nurkkaan :)

Tänään aloitettiin pojan huoneen muutos jalkapalloilijan unelmakamariksi! Jotain pientä saatiin jo aikaan ja poika sai päättää aivan itse kaikki, mitä tehtiin, jotta huone todella tuntuu omalta. Juoksin pitkin kauppoja etsimässä jalkapallomaalin verkkoa, josta minulla on hauska visio, minkä haluan toteuttaa, mutta kun on talvi, niin ainakaan vielä ei löytynyt :( Jatkan metsästystä, etsivä löytää..





Kun tehtiin Dreamsissä näyteikkunoiden muutos, toin mummoni vanhan keinutuolin takaisin kotiin ja laitoin sen vaihteeksi makuuhuoneen nurkkaan. Hieman ahtaalta se näyttää siinä, mutta kukaan ei kulje sänkyyn tuolta puolen, joten ei se siellä tiellä ole. Täytyy ottaa myöhemmin kuvia koko huoneesta, niin näette paremmin. Keinutuoli on minulle erittäin rakas ja sille on vain aina löydyttävä tilaa <3

Samalla makuuhuone kaipasi lisää ruskeaa tasapainottamaan tilannetta ja sielläkin olen tänään pieniä somistuksia tehnyt, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt alkaa nukkumatti heittelemään unihiekkaa silmiin, joten toivottelen teille kaikille kauniita unia, unelmien kuvia <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3