Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sweet Dreams

Heissan! 

Ensimmäiset verhot ikkunassa! Muutosta on jo 3kk ja viimeinkin sain ensimmäiseen huoneeseen verhot ikkunaan ;) Kuten jo aiemmin sanottu, melkoinen tämä minun tahti nykyään.. 

Syksy on ollut taas hurjan kiireinen, kokouksia, messuja, kursseja, kantisiltoja, naisteniltoja, juoksuja juoksujen perään. Suurin osa hyvinkin mukavia juttuja, liikaa vain taas kasaantui samaan sumaan. Joten viikko sitten palattuani LC:n syyskokousristeilyltä, olin aivan poikki. 

Nyt on ollut todella rauhallinen viikko ja saanut viettää iltoja kotonakin ja hetihän se alkoi näkymään. Olen niin tyytyväinen! 



Olen kärsinyt univaikeuksista jo pitkään, välillä vähemmän ja välillä enemmän. Yleensä stressin ollessa pahimmillaan, valvon useitakin öitä viikossa. Muutenkin reagoin aina unien laadulla kaikkeen muutokseen. Mikä tietysti vain vuorostaan pahentaa stressiä, kun on väsynyt ja ei meinaa saada asioita aikaiseksi. Ei niin mukava kierre. 


Boel&Janin harmaat Memony tyynyliinat sopivat kuin nenä
päähän saman firman päiväpeiton kanssa <3 


Joten, olisi varmaan pitänyt tajuta jo aiemmin,  että sekaisin oleva, muuttokamojen säilytyskammarina toimiva makuuhuone ei välttämättä ole se paras vaihtoehto. Rauhallisuus ja tyyni ilme makuuhuoneessa helpottaa unen saantia ja rauhoittumista. Siksi minulla ei myöskään koskaan ole ollut televisiota makuuhuoneessa, paitsi joskus teininä ;) 




Alkuviikosta päätin, että nyt hoidetaan makuuhuone kuntoon ja samalla unihommat takaisin raiteilleen. Täytyy sanoa, että pelkkä verhojen laitto sai ihmeitä aikaan! En ole nukkunut näin sikeästi pitkään aikaan :) Kai se tuo tullessaan kodin tunnun, kun et silmät avatessasi näe kasaa laatikoita, tai epämääräistä röykkiötä tavaroita, vaan vaaleat kauniit verhot. Tai ainakin mua se rauhoitti. 

Dreamsistä kotiutin ihanan uuden Fanny päiväpeiton itselleni, jota olen himoinnut jo jonkin aikaa. Puhtaanvalkoinen, painava ja ryhdikäs, mutta yksinkertainen päiväpeitto sopii niin tähän rauhalliseen tyyliin, jota hain makkariin. Päiväpeittoa löytyy myös harmaana ja roosana, jotka molemmat olisivat kyllä sopineet meille, mutta päädyin puhtaanvalkoiseen <3 




Pienen pientä bling blingiä pitää olla elämässä ja mä rakastan näitä Lyhtytalon ihania Hortensian kukkia. Kristallimaljakko, jonka meinasin jo heittää kaatikselle (virheen takia, joka ei näy kuvissa), löysikin vahingossa uuden elämän näiden kukkien kanssa. Vartta jouduin vähän leikkaamaan, mutta ei haittaa, minusta ne on ihanat tuossa!




Iltalukemisetkin ovat sävy sävyyn koristetyynyn kanssa, hahaha! Muutaman viikon päästä olen osallistumassa seminaariin, jossa myös kyseinen lempparikirjailijani on puhumassa, joten nyt täytyy tankata ;) 
Helmi -tyttö on lahja vuosien takaa, tärkeiltä ihmisiltä, joita en ole vuosiin tavannut, mutta muistan heitä aina tyttöä katsellessani <3 

Nyt voin vain sanoa, että SWEET DREAMS everyone! 
Minä ainakin nukun paremmin jatkossa <3 


4 kommenttia:

  1. Ihanan valoisa makuuhuone ja harmoniset värit! Näyttää levolliselta ja rauhaisalta :) Oikein mukavia unia sinulle Jessica! <3

    VastaaPoista
  2. Makuuhuoneesi näyttää tosi ihanalta ♥ Puhtanvalkoinen päiväpeitto oli varmasti hyvä valinta. Toivottavasti saat nyt paremmin nukuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse <3 Saa nähdä kauan se ihan noin rauhallisena pysyy, kun tykkään kuitenkin sisustaa hieman runsaammin.. Toisaalta, makkarin voisi yrittää pitää hyvin yksinkertaisena.

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3