Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Muutoksen tuulia

Heippa!

Niin se vappu tulla jolkottelee ja vettä satanut jo toista päivää taukoamatta. Näinhän se nykyään tuntuu menevän :( Toivotaan lauantaille hieman kivempaa ilmaa, jotta vappua päästäisiin edes osittain juhlimaan myös ulkoilmassa! Täällä ainakin on suunnitelmissa avata grillikausi, joten hieman aurinkoa, kiitos <3

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen tänä keväänä hurahtanut
täysin viherkasveihin! 


Satoi tai paistoi, vappuna juhlitaan ympäri Suomea :) Se on varma kevään merkki. Kuten myös monille iskevä keväinen asuntokuume. Kevät on aikaa, kun tekee mieli aloittaa kaikki alusta ja tehdä vaikka minkälaisia muutoksia. Joskus se on pienimuotoista, kuten kaappien siivousta turhasta, kesäkuntoon treenaamista, tai kodin sisustuksen uusimista. Toisinaan se on jotain suurempaa, kuten muutto uuteen kotiin.


Kaunis murattiköynnös, Sisustusliike Dreams 15,90€.
Tilaa omasi täältä. 




Ja se nimenomaan on meillä edessä! Olen jo pitkään miettinyt, että jos kohdalle osuu kiva asunto, me muutetaan. No, eihän ne nyt sillai vain kohdalle napsahda. Yhtään etsimättä. Kun viimeinen pisara tuli täyteen tätä asuntoa (tai enemmänkin naapureita ja huonoa äänieristystä) ja tein päätöksen, että NYT me etsitään uusi koti, niin pam! Siinä se oli, heti samana iltana ;) Asioilla on tapana järjestyä. Pitää vain osata pyytää.


Yhdistin valkoisten verhojen värimaailmaa olohuoneeseen
sopivaksi helposti turkoosilla nauhalla, jonka hain Dreamsin
naapurista, Ritan Nauhasta ja Napista ;) 


Nyt tuntuu, että eletään sellaisessa odotustilassa,  muutto on vasta kesä-heinäkuun vaihteessa ja mieli halajaa jo uuteen. Olen silti jonkin verran innostunut laittamaan kotia keväisempään asuun, vaikka pääasiassa mielessä pyörii vain tyhjennys ja kaiken turhan myyminen kirpparilla.

Viimeinen vappu siis tässä kodissa edessä ;) JEEEE!!!
Ihanaa viikkoa kaikille, ei anneta sateen masentaa, vaan iloitaan, että kasvit saa vettä ja pian jo vihertää :) Kesä tulee kyllä, ja kärpäset ;)

3 kommenttia:

  1. Niin tylsät säät ollu mutta elättelen toiveita joskos se kohta iloksi sitten muuttuis ja tekis pitkästä aikaa kunnon kesän alusta loppuun :) Saa ainakin toivoa!! Ihanaa vappu viikkoa teille sinne pojan kanssa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä olisikin unelmaa kerrakseen, kunnon pitkä kesä <3 Oih! Aina pitää unelmoida. Tänä iltana sentään aurinko palasi, toivotaan, että pysyisikin pidemmän aikaa ;) Hauskaa vappua koko teidän perheelle myös!

      Poista
  2. Hyvin ymmärtää, ettei kodin laittaminen ole ensimmäisenä mielessä kun uusi on jo odottamassa :) Paljon onnea uudesta kodista ja tsemppiä muuttojärjestelyihin!

    Iloista vappua, mekin täällä toivotaan aurinkoa ja suunnitellaan grillaamista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3