Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Arjen herkuttelua

Kylläpä olikin ihana päivä tänään! Flunssasta aletaan olla jo selvitty, ainakin päällisin puolin ja sekös se vasta on ihanaa monen päivän sairastelun jälkeen :) Dreamsissä on pitänyt todella kiirettä, kun loppuviikosta alkoi SUMMER SALE  ja tuotteita on alennettu toden teolla. Ei sitä koskaan edes muista, millainen homma on pistää alennusmyynnit käyntiin, kun kaiken tekee käsin ja sekä myymälään että nettikauppaan. Mutta onneksi minulla on ihana harkkari auttelemassa, ilman en jälleen kerran edes pärjäisi <3

Kesä ja Sokos Hotel Vaakuna :) 



Kesäkin on viimein saapunut! Jihuu!! Aurinko paistaa ja lämmintäkin on ollut ihan kivasti :) Tänään tavattiinkin jälleen bloginaisten kesken, tällä kertaa tutustuen Kouvolan Fransmanniin, jossa en itsekään ole käynyt vuosikausiin, täytyy myöntää.

Tämän ja seuraavan kerran väliin ei varmasti jää näin pitkää aikaa, koska ruoka oli taivaallista! Meille oli varattu pöytä aurinkoiselta ja vehreältä terassilta, jossa oli ihanan lämmintä koko illan. Aluksi juotiin lasilliset kuplivaa ja vaihdettiin kuulumisia. Ja meillähän sitä juttua taas riitti!





Jokaisen annokset olivat toinen toistaan kauniimpia ja herkullisemman näköisiä, itse söin Mureaa härkää punaviinikastikkeessa ja valkosipuliperunoita. Wow. Todellinen nautinto.





Jälkiruoaksi valitsin vaniljajäätelöä ja tuoreita mansikoita, suussa sulavaa kesäherkkua :) Ruoka oli siis mahtavaa, ilma oli kuin unelma ja seura mitä parhainta. Kaikinpuolin onnistunut ilta siis <3

Pieni piristys arjen keskelle, nämä auttavat jaksamaan kummasti! Kiitos kaikki ihanaiset :)

               Sydämellä Tehtyä  Katja
               Välähdyksiä  Teija
               Arjen Helmiä  Krisse
               Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä  Marika
               Raparpelin alla  Laura

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä tosi kiva ilta ja viihtyisä paikka ♥ Ruoka ja ihan paras seura kruunasi kaiken. Hyvää tuuriakin, kun ilma jälleen suosi meitä. Minäkin jo suunnittelin, koska menis uudestaan, niin kiva paikka tuo kyllä oli :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, oli tosi mukava ilta - taas kerran! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3