Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

torstai 8. tammikuuta 2015

Vielä hetki talvessa..

Heipsis!

Tänään on ollut jotenkin niin hyvä fiilis, ettei sitä saanut pois edes pienen miehen kanssa illalla käyty matsi ;) Voi tuota rajojen hakemista.. No, hyvä ja ihana poika se on, äitin rakas <3 Vaikka välillä melkoinen jääräpää!

Kai se on tämä uusi vuosi, joka tuo toivon pilkahduksia ja ilon tunteita, odotusta tulevasta keväästä ja innokkuutta uuteen seikkailuun. Aamulla vaan hoin itselleni, että kyllä on muuten aivan mielettömän hyvä olo! Ja siis, sehän on vain ihanaa :)





Töissä on kiirettä pidellyt, alea vedetään täyttä höyryä eteenpäin ja kamala hinku päästä kaikesta "vanhasta" eroon, jotta saa hankkia tilalle kaikkea ihanaa uutta ja kutkuttavaa ;) Vielä muutama viikko messuihin ja siellä odotan kovasti, mitä kaikkea ihanaa kevät tuo taas tullessaan!




Kotona nautin vielä talvesta ja kynttilänvalosta, jotenkin aivan rakastuin tähän Riviera Maisonin tähtitarjottimeen tuikkuineen!! Tänään sateli kauniisti lunta, maa on taas puhtaan valkoinen. Sekin jaksaa piristää, valkeus :) Pieniä uusia juttuja kotiin miettinyt ja joitakin jo töistä kotiuttanutkin, mutta täytyy yrittää viikonloppuna ehtiä ottelemaan kuvia ja muutenkin hoitelemaan näitä kotihommia. Pukkikin toi lahjakortin vaatekauppaan, mutta en vain ole vielä ehtinyt.. se on tätä, kun itse on kaupan alalla, niin töissä aina samaan aikaan kuin muutkin putiikit on auki. Kyllä mä vielä ehdin, toivottavasti ale aikaan :)



Eilen vietettiin töissä taas VIP -iltaa, erilaisia ryhmiä käy aina silloin tällöin iltashoppailemassa ja kyllä oli taas mukava ilta :) Vähän skumppaa, suolasta naposteltavaa, hyvää seuraa ja sisustusunelmia, paras tapa viettää keskiviikko iltaa!

Mutta nyt, nautitaan vielä hetki talvesta ja kynttilöistä, ennen kuin kevät saapuu. Moni jo liikkeellä kysellyt kevään uutuuksia, malttia, malttia ;) Vasta mennään tammikuussa!


2 kommenttia:

  1. Täytyy tosiaan yrittää malttaa vielä nauttia tästä talven kauneudesta. Kynttiläkuvasi olivat niin tunnelmallisia... Itse olen täysin kevätihminen ja kovin malttamaton sellainen. Luen täällä puutarhalehtiä kirkasvalolampun loisteessa ja haaveilen lämmöstä. Hip ja hei, nyt on tosiaankin vasta tammikuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täysin kesäihminen olen minäkin, mutta koska Suomessa ollaan, niin jotain positiivista se on talvestakin irti revittävä ;) Kovasti täälläkin jo odotellaan kevättä, mutta muutama kuukausi vielä..

      Poista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3