Lupailin eilen vielä kuvia meidän joulusta, joten tässäpä niitä nyt tulee :) Perinteiseen tyyliin, runsaasti! Ikinä en osaa valita vain muutamaa kaunista kuvaa, vaan jokaisessa kuvassa juuri jotain sellaista, jonka tahdon jakaa. No, ainakaan ei voi sanoa, ettei tässä blogissa kuvia ole tarjolla ;)
Meillä Joulu sujui rauhallisesti ja kaikinpuolin juuri niin ihanasti rentoutuen, kuin jouluna kuuluukin. Ensimmäistä kertaa pukki ei tullutkaan kylään, vaan jätti paketit pihalla vaarin huomaan. Tämä antoi hieman pelivaraa päivän ohjelmaan, joten ei ihan niin kovasti tarvinnut kiirehtiä kaikkea valmiiksi.
Ehdittiin me pipareitakin paistaa <3 |
Meillä on tapana syödä aamulla yhdessä joulupuuro sisarusten kesken (ja poika toki mukana). Sen jälkeen rauhoitumme kuuntelemalla joulurauhan julistuksen ja lähdemme hautuumaalle. Tässä vaiheessa saimme äidinkin mukaan, hän oli Dreamsissä vielä viime hetken shoppailijoita varten aamupäivän.
Catch Of The Day kulho, RM. Oikein sopiva sillille ja graavilohelle! |
Iltapäivällä rentoudutaan joulusaunassa, laitellaan ruokia valmiiksi ja katetaan pöytä kauniiksi. Joulupöytään istutaan perheen kanssa nauttien yhdessäolosta ja hyvästä ruoasta. Sen jälkeen availlaan lahjat. Voi sitä lapsen ihanaa riemua, kun paketti toisensa jälkeen toi joulupukin listalle kirjoittamiaan toiveita. Ja ylikin. Kyllä oli taas pukki todella antelias ja siitä olen kyllä kiitollinen. Se aito onni lapsen kasvoilla on näky, joka saa uskomaan joulun taikaan <3
Siskon tekemä Baileys juustokakku koristi kahvipöytää :) |
Illalla vain nautiskeltiin ja pelailtiin Aliasta, poikakin ensimmäistä kertaa pääsi mukaan ja siitä tulikin ihan hitti!
Aivan ihana ja rentouttava joulu siis takana, taas on voimia työmaalle :)
Hyvältä ja mukavalta kuullostaa teidänkin joulunne ♥ Aika saman kaavan mukaan teidän aatto on mennyt kuin meidänkin, vaikka itse missasin tänä vuonna joulurauhan julistuksen, kun vielä hääräilin keittiössä siihen aikaan. Mukavia välipäiviä Sinullekin, Jessica ♥
VastaaPoistaKiitos Krisse, välipäivillä saatiin liikkeellä ALE alkuun, joten hommaa on riittänyt. Mutta nyt on aika katsella jo eteenpäin, vuoteen 2015 :)
Poistaleppoisan tunnelmallista kuvissasi <3 tuo joulurauhan julistus kuuluu meilläkin joulun yhdeksi perinteeksi samoin haudoilla käynti.....joululoman jälkeen jaksaakin suunnistaa reippaana töihin uusin ideoin kun saanut herkuteltua ja levättyä kotona....mukavaa sunnuntaita :)
VastaaPoistaKiitos :) Meillä joululoma jäi joulunpyhiin, eli 3 päivään, mutta onhan tässä näitä ylimääräisiä pyhiä vielä, joten on saanut onneksi levättyäkin :) Innolla jo vuoteen 2015!
Poista