Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

maanantai 9. joulukuuta 2013

Valoa elämään

Heissan taas!!

Näin joulun alla onneksi ainakin materiaalia riittää kirjoittamiseen, kun vain aikakin löytyisi ;) Tänään tämä aamu-uninen yrittäjä heräsi jo kukonlaulun aikaan (joka minulle siis on 6.30..), joten jäi aamuun kivasti ylimääräistä aikaa :) Kun ei vaan kostautuisi myöhemmin päivällä ;)

Dreamsissä hommia on riittänyt, joulusesongin seassa on muokattu yläkertaa koko ajan vain paremmaksi ja pikkuhiljaa alan olemaan tyytyväinen lopputulokseen :) Kodin tekstiilit ovat saaneet enemmän näkyvyyttä ja näin ollen myös asiakkaat ovat löytäneet ne paremmin. Ihana, odotettu Pappelina on saapunut, josta kirjoittelinkin jo edellisessä postauksessa. Pääroolissa kuitenkin vielä kaikki ihana jouluinen koristelu sekä joululahjat, muutama viikko enää odotettuun juhlaan!! Apua, ja meiltä uupuu vielä joulupukki!!!

Hieman olen potenut huonoa omatuntoa siitä, että olen ollut töissä todella paljon viime aikoina ja viimeinen rutistus vielä edessä, pojan kanssa aika ollut todella vähissä, mutta onneksi minulla on maailman paras perhe ympärillä, jotka ovat auttaneet <3 <3 Tammikuussa lähdetään sitten pojan kanssa yhteiselle minilomalle Tukholmaan ja otetaan vähän "menetettyä aikaa" kiinni :)

Eilinen ilta kirjoiteltiin joulukortteja ja nautiskeltiin kuumaa glögiä taas siinä sivussa. Meillä tuota glögiä kyllä kuluu aivan litratolkulla näin joulun alla!! Poikakin jaksoi kirjoittaa nimensä melkein 50 korttiin <3 Tämäkin perinne kuuluu meidän jouluun.





Itsenäisyyspäivän kynttilääkin polteltiin vielä eilen, olihan Jean Sibeliuksen päivä, joten hyvin isänmaallisissa merkeissä mennyt koko viikonloppu :) Liikkeeltä kotiutin Riviera Maisonin La Cucina Potin, johon siis oikeasti kuuluu 3 kerrosta, mutta onnistuimme hajottamaan yhden, joten toin sitten omaksi iloksi vain nämä 2 kerrosta, mutta hyvinhän se toimii noinkin ;) Pienempi versio minulla onkin ollut jo mausteilla käytössä, mutta tähän isoon sopi mainiosti joulupiparit ja pastat. 



Tänä vuonna olen ollut laiska laittamaan ulos jouluvaloja, takapihan puussa on yhdet ja etupihalla se havuasetelma, josta aiemmin laitoinkin jo kuvia. Sisällä sen sijaan on ehkä mennyt jo hieman överiksi!! Heh.. No, jos itse tykkään, niin mikäs siinä ;) En kovin usein pidä kattovalaisimia päällä vaan nautin pehmeistä pienistä valonlahteistä ja nyt niitä todella löytyy!!





Mietin pitkään millä piristäisin hieman jouluksi noita ihania kullanhohtoisia verhoja, ja olin jo pitkään miettinyt valoja, kun näin niitä Kolmen tähden koti -blogissa, se sinetöi päätökseni!! Ja tähtiähän sinne tuli ;) Olohuoneen peiliin päätyi kauniit pienet pallovalot ja näiden lisäksihän minulla on ne heinäseipäissä roikkuvat Riviera Maisonin rottinkikellot sekä vitriiniin laitoin myös valot, niistä kuvia myöhemmin.

Meidän kodin joulu on selvästi siirtynyt tänä vuonna kullan ja hopean puolelle, ja poikakin jo eilen sanoi, että me tarvitaan äiti punaista!! No, monet vanhat koristeet eivät nyt oikein sovi minun uuteen jouluun, joten täytyy kai Dreamsistä kaivella lisää punaisuutta kotiin <3 Ei haittaa ollenkaan ;)

Nyt täytyy vissiin alkaa mennä herättelemään poikaa kouluun ja alkaa itsekin hiljalleen valmistautumaan työpäivään :) Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja antakaahan joululahjaksi minulle kommentteja, miten teidän joulunlaitto on tänä vuonna edennyt <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3