Sisustusliike Dreams

Sisustusliike Dreams

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Ei niinkuin alunperin suunnittelin

Heippa!

Tässäpä viimeinkin kuvia pikkuvessan stailaamisesta. Ne teistä, jotka olette roikkuneet mukana jo pidempään, muistatte varmaan, kun puhuin ja intoilin vessan remontista, jonka aloitus vaan kesti ja kesti. Ja jota lopulta ei edes sitten tehty :( Isännöitsijä ja sääntöviidakko kaatoi ainakin tällä hetkellä unelmani, mutta onni onnettomuudessa, olen aika lailla ihastunut tähänkin versioon! Taas tuli todistettua, myös itselle, että uusi ilme ei välttämättä vaadi suuria muutoksia eikä remontteja.





Suurin muutos vessassa on vanhojen, tummanruskeiden hyllyjen maalaaminen valkoiseksi, hieman hioin reunoja, jottei pinta jäänyt liian puhtaan valkoiseksi. Halusin myös kokeilla tehdä muotin kanssa jotain pientä koristelua hyllyihin ja sekin toteutui siis ihan hopeatussilla ;)






Hyllyt siis tuunattu jo silloin, kun vielä toivo eli harmaa-valkoisesta wc:stä, mutta ei ne pahalta näytä nyt tuon muuten ruskean maailman keskellä. Vai mitä te olette mieltä? Riiteleekö liikaa värimaailma keskenään? Toisaalta, ei kaikki tarvitse aina olla niin tiettyjen kriteerien ja normien mukaan tehtyä, eihän ;)







Serkultani sain aikoinaan 2 matkalaatikkoa, jotka ovat toimineet niin yöpöytinä kuin eteisen tasona, kenkälaatikkona sekä pehmolelujen ja kesävaatteiden säilytys paikkana. Nyt toinen pääsi vessaan ja sen päälle laitoin ihan värimaailman vuoksi Riviera Maisonin lyhdyn, joka on ollut yksi lemppareistani jo jonkin aikaa <3 Eipä sitä vessassa nyt kynttilää tule polteltua, mutta sopii se sinne silti! Kaveriksi sai SIAn söpön hirven, love it!






Riviera Maisonilta ovat myös suurin osa muista koristeista, tuo kehys on niiiiiin upea! Se siirtyi vessaan olohuoneen senkin päältä ja sai seurakseen RM käpykoristeet, jotka siis ovat periaatteessa joulukoristeita, vieläpä kuusenkoristeita, mutta minusta niin ihanat, että en niitä malta vielä poiskaan korjata. Myös pyyhkeet kuuluvat RM valikoimaan, näitä löytyy nyt uutena myös Dreamsistä ;) Valkoinen Lene Bjerren matto raikastaa lattian, jota en saanut vaihtaa, vaikka olisin tahtonut. Mutta näinkin on hyvä!

Vessapapereiden säilytykseen sopii mainiosti RM Plantern, rottinkia.. aahh.. mä niin tykkään! Joten, vaikka tästä ei nyt tullutkaan suurempaa remonttia, eikä edes isoa muutosta, mutta minä itse olen todella tyytyväinen tähän tyyliin <3 <3




Huomenna aletaan pakertaa myymälän pintaremontin kanssa ja lomakuvatkin vielä muokkaamatta, niin paljon ollut hommaa tässä. Mutta tulossa on, lupaan sen! Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle sinne ruudun taa <3 Olette jokainen tärkeitä <3


6 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea laitella tuo tähti ja teksti hyllyn alle! Hitsi, mihinkähän tuota soveltaisin.... Kiitos ideasta! Ihana vessa muutenkin <3 Tuo RM-lyhty on mun haave, mitä en vielä ole malttanut toteuttaa :) Inspirovat kuvat, jos kello ei ois yli puolen yön, menisin sisustelemaan meidän veskiä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Kaikista parasta on saada joku inspiroitumaan <3 Ja sitä sinä olet tehnyt minun suuntaani niiiin monet kerrat! Minulla on jotenkin ollut ihan suvanto vaihe päällä, mutta jospa tästä taas innostuisi j ehtisi enemmän bloggaamaan ja kotiakin laittelemaan :) Aurinko tuo energiaa! Ihanaa viikonloppua teille :)

      Poista
  2. TOIMII! Ihanalta näyttää ja hei, mä poltan vessassa melkein aina kynttilää! Ei tarvii laittaa valoja päälle ja tuoksukynttilät on mitä parhaimpia vessassa :P

    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä taas aina melkein vessassa valot päällä.. tiedän, pitäs kai säästää energiaa ;) Hieman tämä vastaus kesti, mutta aurinkoinen viikonloppu se on nytkin!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ihana vessa!
    Niin paljon kivoja yksityiskohtia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, jokainen viesti teiltä minulle on tärkeä <3